Kolumni| Jokainen lapsi ansaitsee turvallisen joulun
”Paljon kotona tapahtuvasta väkivallasta jää myös ilmoittamatta viranomaisille, eivätkä ne tapaukset näy tilastoissa.”
Joulu on meistä monelle rauhoittumisen aikaa. Kynttilät syttyvät, lahjapaperi rapisee ja kodit täyttyvät lasten odotuksesta. Jouluun liittyy paljon lämpöä ja yhdessäolon iloa. Samaan aikaan jouluun liittyy kuitenkin toinen, varsin synkkä puoli: liian monelle lapselle joulu on rauhallisen perhejuhlan sijasta turvattomuuden ja pelon aikaa, esimerkiksi fyysisen tai henkisen väkivallan vuoksi.
Turvallinen lapsuus ei synny sattumalta. Se syntyy yhteiskunnan luodessa rakenteet, joiden kautta torjutaan väkivaltaa, ongelmiin puututaan ajoissa ja perheitä tuetaan. Turvallinen lapsuus syntyy ympärillä olevista välittävistä ja auttavista aikuisista, jotka luovat lapselle turvallisen ympäristön kasvaa, kokeilla ja oppia ilman pelkoa väkivallasta tai sen uhasta.
Poliisin kenttätyössä jouduin usein joulun aikaan kotihälytyksille koteihin, joissa pääroolia perheessä näyttelivät alkoholi, riidat ja jopa suora fyysinen........© Satakunnan Kansa





















Toi Staff
Sabine Sterk
Penny S. Tee
Gideon Levy
Waka Ikeda
Grant Arthur Gochin