Syrjäkylillä on käsillä vuoden sosiaalisin aika

Rakastan ajaa kylän lävitse toukotöiden aikaan. Maailma on herännyt talviunilta ja viljelijät pörräävät pelloillaan kuin kevään huumaamat kimalaiset. Isännät ja emännät sinkoilevat lohkolta toiselle kipinät kantapäissä ja kiirettä helpottamaan on kaivettu naftaliinista tilan kaikki kynnelle kykenevät apuvoimat.

Vanhaisännät kyntävät, kylvävät, jonottavat varaosatiskillä ja hitsaavat kiireellä kokoon kesken töiden hajonneita koneita.

Vanhaemännät hoitavat tenavia päiväkotituntien ylitse venyvinä työpäivinä viljelijäpuolisoiden rullatessa pellolla niin pitkään, kuin kelit sallivat. He kuskaavat pelloille evästä, ettei touontekijöiden tarvitse keskeyttä töitään. Tarvittaessa hyppäävät myös traktorin rattiin. Nuoriso lintsaa koulusta minkä ehtii päästäkseen mukaan töihin.

Sydämessä läikähtää lämpimästi, kun auton ikkunasta näkee tomuisissa työvaatteissa työkoneisiin nojailevat maajussit juttelemassa, murehtimassa, ryystämässä kahvia ja haukkaamassa hanakasti eväsleipää.

Siinä seisotaan hiljaa yhteisymmärryksen vallassa, sauhutaan päällä olevasta tilanteesta, vaihdetaan kuulumisia männäviikoilta, ehkä koko talvikaudelta.

Kyläteillä on kerrankin ruuhkaa, kun traktorit risteilevät pelloille ja pois. Päivät pääksytysten saa olla hanska pystyssä moikkailemassa vastaantulevia tuttuja ja naapureita. Meillä syrjäkylillä on käsillä vuoden........

© Maaseudun Tulevaisuus