Levättiin selällään Siilaisen rautatiesillan kivisen tukipaaden päällä, Markku ja minä. Oli tarkoitus testata rohkeutta makaamalla raiteiden alla, kun juna menee yli. Junan jyry läheni, ja tehtiin siinä pelokkaina juhlallinen lupaus, ettei kumpikaan kuole ennen vuotta 2000. Ikää meillä oli kahdeksan tai yhdeksän vuotta.

Lupaus ei toteutunut. Kohtalo päätti toisin muutamaa vuotta ennen vuosituhannen vaihtumista. Markun taival päättyi liikenneonnettomuudessa Venäjän Karjalassa. Poikavuosien kaveri elää vain muistoissani.

Viimeiset viikot ovat kuluneet paljolti menneitä muistellessa. Lapsuus ja nuoruus ovat jossakin kaukaisuudessa, ja nyt on työurakin ohi. Karjalaisen toimitus oli minulle kolmas maakuntalehden työpaikka Karjalan Maan ja Hämeen Sanomien jälkeen. Tästä pestistä tuli pitkäaikaisin.

Eihän se alku kovin häävi ollut. Maanantaina maaliskuun neljäntenä 1991 ajoin Karjalaisen toimitalon pihaan. Tai oikeastaan vain portille asti, sitten auto teki tenän. Aikani starttailtuani........

© Karjalainen