Kolumni| Hallituksen lupaukset pitivät työmarkkinoilla
Kolumni|Työllisyys ei kohennu odotetusti, eikä velkaantuminen pysähdy. Mutta työmarkkinat on mullistettu luvatusti – ja sitä kai kansa vaaleissa halusi.
Hallituksen aktiiviaika alkaa olla lopuillaan. Vaalikauden puoliväli on ohitettu ja puoliväliriihi pidetty. Vaikka seuraaviin vaaleihin on aikaa melkein kaksi vuotta, hallituksen aika kuluu jo sovittujen asioiden paimentamisessa ja mahdollisiin yllätyksiin reagoidessa. Talous- ja työmarkkinaopin muutamista kursseista voi jo antaa arvosanoja päättötodistukseen.
Petteri Orpon (kok) hallitus määritteli alkutaipaleellaan itsensä työn ja talouden hallitukseksi. Tarkoitus oli panna Suomi kuntoon. Hallitusohjelmassa kerrotaan, että velkaantumiskehitys käännetään. ”Hallituksen tavoitteena on, että julkisen talouden rahoitusasema kohenee siten, että julkisen talouden alijäämä on korkeintaan -1 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen vaalikauden aikana.”
Ei onnistu. Hallitus luovutti. Rahahana aukesi. Puoliväliriihessä tehdyt verotuksen kevennykset pitävät velkaantumisen kovassa vauhdissa. Alijäämä ei ole lähelläkään........
© Helsingin Sanomat
