Kommentti|Lasten keskinäinen leikki ja kilvoittelu on organisoitu, ulkoistettu ja pakattu nättiin rasiaan, jota myydään kovalla hinnalla vanhemmille, kirjoittaa toimittaja Lari Vesander.

Junioriurheilu on nykyisin laitostettua leikkiä. Kuva: Jean Vaillancourt

Lasten liikunta on muuttunut monin paikoin organisoiduksi ja kalliiksi harrastukseksi, joka ei välttämättä täytä liikuntasuosituksia.

Toimittaja Lari Vesander vertaa nykyistä tilannetta omiin kokemuksiinsa ja jääkiekkoilija Ken Drydenin havaintoihin.

Pihapelien katoaminen on johtanut siihen, että lapset pelaavat vähemmän vaikka virallisia pelejä on enemmän.

Kun aloitin ala-asteen, olin yksin luokallani. Koko koulussa oli kuudella luokalla yhteensä vain 12 oppilasta.

Pieni oppilasmäärä ei minua yleensä haitannut. Oli aikaa, rauhaa ja tilaa.

Pelikavereita ei sen sijaan juuri ollut. Minusta ei tullut pihapelien kasvattia. Sen sijaan törmäsin pari kertaa pihapelien voimaan.

Ensimmäinen törmäys tuli, kun naapurikylän koulu haastoi meidät kaukalopallo-otteluun. Peli päättyi 1–11-tappioon. Olisimme jääneet nollille, ellei tapahtumaa organisoinut 4H-kerhon vetäjä olisi pakottanut naapurikyläläisiä päästämään yhden osuman.

Naapurikylän lasten supervoima oli pihapelit. He pelasivat jatkuvasti porukalla koulun jälkeen........

© Helsingin Sanomat