Kolumni|Lapsiaan ei pidä auttaa kaikessa, vaikka voisi.

Oli synkkä ja myrskyinen syysyö. Kaksitoistavuotias esikoinen oli lähtenyt ensimmäistä kertaa partiolaisten haikille eli yövaellukselle. Olin jonkin verran huolissani, kun kotonakin tuuli kohisi nurkissa ja ikkunoihin satoi vaakasuoraan.

Seuraavana päivänä lapsi tuli kotiin märkänä ja likaisena. Hänen ryhmänsä oli harhaillut eksyksissä myöhään yöhön. Kun he olivat löytäneet yöpymispaikkaan, sadevesi oli virrannut heidän makuusijalleen ja kastellut makuupussit.

Reissu oli mahtava, lapsi raportoi olemus loistaen.

Pienempänä sama poika puhkesi usein itkuun, kun oman perheen retkillä iski väsymys tai muu vastoinkäyminen. Tästä suuresta seikkailusta partiokaverukset olivat kuitenkin saaneet selviytyä ilman äitejä, isiä ja muita aikuisia. Sen he olivat totisesti tehneet.

Läntinen maailma on liikkunut siihen suuntaan, että lapset ja nuoret saavat vähän tilaisuuksia selviytyä mistään omin päin.

Suomessa lapset on perinteisesti kasvatettu itsenäisyyteen, joskus liiankin varhain. Nyt helikopterivanhemmuudesta on tullut yleinen suuntaus........

© Helsingin Sanomat