Vili Uuskallion kolumni | Ilveksen tuijotus oli taianomainen, susi sai aikaan kylmät väreet
Huhtikuun kuulas ilta on hämärtymässä. Kesähuvilan sauna on lämmitetty ensimmäistä kertaa talven jälkeen. Istumme terassilla vilvoittelemassa, kun kulmikas jäntevä hahmo tassuttelee metsästä pihapiiriin pehmein mutta määrätietoisin askelin. Matkaa on viitisentoista metriä. “Mikä toi on”, toinen vilvoittelijoista kuiskaa ja huudahtaa yhtä aikaa. Eläin pysähtyy, kääntää päänsä ja tuijottaa meitä sekunnin tai puolitoista. Sitten se murahtaa ärsyyntyneesti, kääntyy kannoillaan ja loikkii tiehensä.
Ilveshavainto oli ensimmäinen kohtaamiseni suurpedon kanssa. Ilves oli luultavasti tottunut kulkemaan pihan poikki, mutta tuli nyt yllätetyksi. Hetki oli minulle ainutkertainen ja upea, mutta ilvestä taisi ketuttaa.
Kuluu viitisentoista vuotta ennen kuin onnistun näkemään suurpedon seuraavan kerran. On........
© ESS
