menu_open Columnists
We use cookies to provide some features and experiences in QOSHE

More information  .  Close

Suomi tarvitsee nyt rohkean kasvuohjelman

12 6
07.09.2025

Heti aluksi on palattava lyhyesti alkuviikon rasismiriiheen, vaikka ei ehkä enää pitäisi. Kyseessä oli arvoton näytelmä, minkä ainoa tulos oli vain se, että hallituksen toimintakyky ja politiikan uskottavuus saivat turhia kolhuja.

Perussuomalaiset tekivät tämän tahallaan, koska heillä ei ole muuta sanottavaa ja silti media juoksee saman aiheen perässä päivätolkulla.

Jo kotikasvatuksessa pitäisi tulla selväksi, ettei toisista ihmisistä voi puhua niin. Se ei tarkoita sitä, ettei maahanmuuton ongelmista pitäisi puhua ja niiden oikein nimillä.

Sitten näihin tärkeämpiin eli talousasioihin.

Suomen tilanne on oikeasti erittäin hankala.

Suomessa on länsimaiden kallein julkinen sektori, EU:n toiseksi korkein työttömyys, yrityksiä menee konkurssiin ja talouskasvu on laahannut kohta 20 vuotta. Näin emme voi jatkaa.

Hallituksen tuore budjetti on siitä huolimatta täynnä vippaskonsteja ja silmänkääntötemppuja.

Pelkkää kosmetiikkaa. Hallitus haluaa voittaa vain yhden erän, vaikka koko peli on hävitty jo etukäteen.

Esimerkiksi valtion eläkerahastosta lainaaminen on kuin siirtäisi rahaa taskusta toiseen. Rahastosta otetaan yhteensä yli miljardi euroa ja se on kuin hätäinen pikavippi, koska eläkerahasto tuottaa selvästi enemmän kuin on valtion lainojen korko. Ja muutenkin tehdään ”säästöjä” hankkeista, jotka ovat vasta suunnitelmia. Budjetit ovat kuitenkin siitä........

© Uusi Suomi