Kirjaväite: Suurlähettiläs oli haluton järjestämään pääministeri Marinille tapaamisia Yhdysvalloissa – lähettiläs kiistää
Kenellä oli eniten kiire?
Entiset avustaja ja suurlähettiläs ovat erimielisiä siitä, miksi pääministeri Marinin tapaamisia oli vaikea järjestää.
Suomen Yhdysvaltain-suurlähettiläs vaikutti olevan haluton vastaanottamaan pääministeri Sanna Marinia (sd) tai järjestämään hänelle tapaamisia amerikkalaispoliitikkojen kanssa kesäkuussa 2022, väittää tuore kirja.
Marin entinen erityisavustaja Tuulia Pitkänen käsittelee torstaina ilmestyneessä Älä kysy lupaa -kirjassaan (Otava) suomalaista poliittista päätöksentekoa ja kertoo myös anekdootteja esimerkiksi Antti Rinteen (sd) ja Marinin pääministerikausilta vuosina 2019–2023.
Pitkänen kirjoittaa, kuinka diplomatiaan kuuluu monenlaisia eleitä ja käytäntöjä. Yksi tällainen on, että Suomen suurlähettiläs ottaa pääministerin vastaan jo lentokentällä tämän saapuessa lähettilään asemamaahan.
”Kyseessä on ennen kaikkea vanhan maailman hyvä käytäntö: Kun pääministeri ja lähettiläs siirtyvät yhdessä autoon, lähettiläs voi heti antaa tuoreimman tilannekuvan asemamaasta, paikallisesta poliittisesta ilmapiiristä ja vierailun käytännöistä”, hän kirjoittaa.
Pitkäsen mukaan ”kirjoittamattomaan sääntöön” oli Marinin kaudella vain yksi poikkeus. Hän kirjoittaa vierailusta Washingtonissa järjestettyyn Bilderberg-kokoukseen keskellä Nato-prosessia.
Ajankohtaa tai suurlähettilästä ei tarkemmin nimetä, mutta julkisten tietojen mukaan vierailu tapahtui 2.–4. kesäkuuta 2022.
Pitkäsen mukaan pääministerin esikunta sai vierailun yhteydessä viestin, jonka mukaan suurlähettiläs on liian kiireinen ehtiäkseen lentokentälle.
”Portilla meitä odotti........
