Ympäristö | Yliö: Ainutlaatuinen Suomen luonto ansaitsee kansallisen biosfäärialueohjelman
Kestävyysmurros on välttämätön tulevien ihmissukupolvien ja muiden lajien hyvän elämän turvaamiseksi. Kestävyysmurros tarkoittaa yhteiskuntien rakenteiden ja ajattelutapojen radikaalia nytkähtämistä kohti kestäviä elämäntapoja sekä ympäristökriisien ratkaisemista.
Toteutuakseen oikeudenmukaisesti niin ihmisten kuin muiden elollisten näkökulmasta kestävyysmurros kannattaa skaalata paikallisesti. Tarvitaan paikallista toimintaa tukevia yhteistyön muotoja, jotka auttavat alueiden asukkaita ja kuntia löytämään jaetun tulevaisuudennäkymän kestävyysmurroksen jälkeiselle elämälle.
Suomessa toistaiseksi vähän hyödynnetty mahdollisuus ovat niin kutsutut biosfäärialueet. Biosfäärialueet ovat YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö Unescon kestävän kehityksen mallialueita. Verkostoon kuuluvilla alueilla tutkitaan ja kehitetään toimivia paikallisratkaisuja, joiden lähtökohtana on ihmisten hyvinvoinnin ja taloudellisen toimeliaisuuden edistäminen luonnon kantokyvyn asettamissa rajoissa.
Suomessa on vain kaksi biosfäärialuetta, jotka perustettiin 1990-luvulla, maailmanlaajuisen ympäristöajattelun kultaisella vuosikymmenellä. Pohjois-Karjalan biosfäärialue perustettiin vuonna 1992 ja Saaristomeren alue........
© Maaseudun Tulevaisuus
