Kolumni| EU:n elpymispaketti meni mönkään
Kolumni|Eurooppa etenee kohti uutta yhteisvelkaa. Ensin tulisi oppia elpymisvälineen virheistä.
Kirjoittaja on HS Vision toimittaja.
Kun Euroopan unionin elpymisväline aloitti toimintansa helmikuussa 2021, tavoite oli elvyttää talous koronaviruspandemian aiheuttamasta sokista. Projekti rahoitettiin yhteislainalla, vaikka sen ei pitänyt EU:ssa olla mahdollista.
Pandemiasta toipuminen ehti elpymispaketin edelle, joten rahojen käyttötarkoitusta muovattiin. Tukia ohjattiin investointeihin, erityisesti vihreään siirtymään ja digitalisaatioon.
Elpymisvälineen kooksi tuli noin 800 miljardia euroa, josta noin 700 miljardia haukkasi sen suurin ohjelma, elpymis- ja palautumistukiväline (RFF).
Yli puolet tuista osoitettiin Italialle, Kreikalle, Espanjalle ja Portugalille. Itäinen Eurooppakin saa kunnon siivun. Vauraampien maiden rooli on lähinnä toimia maksajana.
Suomen maksuosuus elpymisvälineen suorista tukirahoista on noin seitsemän miljardia euroa plus korot. Ohjelmasta takaisin suuntautuvat tuet jäävät alle kahteen miljardiin.
Maksajan roolissa olevat valtiot saivat rahojensa vastineeksi vakaamman EU:n.........
© Helsingin Sanomat
