Uskon vasta, kun näen

Poliitikkojen puheissa velkajarrusta on koko ajan leijunut outo ristiriita.

Olemme tehneet Suomen Kuvalehdessä viikoittain ilmestyvää Politiikan viikko -podcastia syksystä 2024 alkaen, pian noin kahden vuoden ajan.

Podcastissa käsittelemme politiikan ilmiöitä – siis sitä, mistä eduskunnassa, hallituksessa, puolueissa ja kansalaisyhteiskunnassa juuri nyt puhutaan. Kuluneen vuoden ajan yksi tällaisista ilmiöistä on ollut velkajarru eli eduskuntapuolueiden sopimat säännöt julkisen talouden hoitamiseksi tulevina vuosina.

Velkajarrusta on todellakin riittänyt puhetta, ja syystä. Alustavien, vielä tarkentuvien arvioiden mukaan keväällä 2027 työnsä aloittavalta seuraavalta hallitukselta odotetaan jopa 8–11 miljardin euron edestä sopeutuksia eli leikkauksia ja veronkorotuksia.

Paketista on puhuttu yksinkertaisesti velkajarruna, vaikka tarkkaan ottaen säästöurakkaan vaikuttavat sekä EU:n taloussäännöt, unionin liiallisen alijäämän menettely eli ”talouspoliittinen tarkkailuluokka”, puolueiden tekemät parlamentaariset sopimukset sekä päivitetty suomalainen lainsäädäntö.

Yksi vakiohokemistani podcastissa on ollut, että uskon velkajarrun mukaisiin säästöihin vasta kun näen niiden toteutuvan – enkä usko niitä näkeväni.

Kyse ei ole siitä, millaista talouspolitiikkaa itse toivon tai haluan, vaan siitä, miten arvioin puolueiden ja suomalaisen poliittisen järjestelmän kykyä toteuttaa sen itse itselleen asettamia hurjia tavoitteita.

8–11 miljardin euron sopeutustavoite on mittava. Tehtävää vaikeuttaa se, että käytännössä sekä EU:n että Suomen omat säännöt ohjaavat tekemään sopeutuksen nettona. EU:n näkökulmasta merkitystä on sillä, että sopeutukset aidosti........

© Suomen Kuvalehti