Pian kaikilta leviää pakka – EU:n budjetissa lähestyy loppuvääntö, jossa Suomi haluaa leikkauksia ja maataloustukia
Pian kaikilta leviää pakka
EU:n budjettineuvotteluista povataan jälleen vaikeita, sillä kaikki eivät voi voittaa.
’Voittiko” Suomi Brysselissä – vai vietiinkö meitä kuten ”kuoriämpäriä”?
Tällaisia kysymyksiä tiedotusvälineissä kyseltiin kuutisen vuotta sitten, kun neuvottelut Euroopan unionin monivuotisesta budjetista vuosille 2021–2027 päättyivät.
Samanlaisia otsikoita on jälleen odotettavissa vuodenvaihteen tienoilla. Neuvottelut seuraavasta, vuosien 2028–2034 rahoituskehyksestä ovat siirtymässä kriittiseen vaiheeseen. Monissa jäsenmaissa olisi halua saada budjetti valmiiksi mahdollisimman pian. Yhtenä syynä kiireelle ovat huhtikuussa käytävät Ranskan presidentinvaalit.
EU-johtajat kokoontuvat 15.–16. lokakuuta Eurooppa-neuvostoon käsittelemään budjettia puheenjohtajamaan Irlannin tuoreen neuvotteluesityksen pohjalta. EU-kielellä esitys on negobox, ”neuvottelulaatikko”.
Neuvoston on määrä kokoontua ylimääräiseen, epämuodolliseen kokoukseen myös marraskuussa ja viralliseen kokoukseen vielä ennen joulunpyhiä.
Neuvoston puheenjohtaja António Costa on elätellyt toivetta sovusta ennen joulua. Myös ensi vuoden alkua pidetään kuitenkin mahdollisena.
Edellisten budjettineuvotteluiden kuuma peruna oli lähes 800 miljardin euron elpymispaketti, jonka tarpeellisuutta perusteltiin koronapandemian aiheuttamalla taloudellisella shokilla.
Paketista taitettiin peistä myös Suomen eduskunnassa. Sen kiistanalaisin osa oli tuet jäsenmaille, joiden rahoittamiseksi unioni otti budjettiaan vastaan lainaa markkinoilta. Yhteisvelan perustuslaillisuudesta käytiin kovaa debattia........
