Analyysi: Ruotsissa puolueet ratkovat ristiriitojaan viime tingassa – vasemmiston ja sosiaalidemokraattien kaunat pinnassa
Kaunoja ja kynnyskysymyksiä
Ruotsissa vaalit voittaneet puolueet koettavat ratkoa keskinäisiä ristiriitojaan. Ne ovat olleet jo pitkään kaikkien tiedossa.
Ruotsin sosiaalidemokraattien puheenjohtaja Magdalena Andersson kertoi syyskuun viimeisenä maanantaina jättävänsä hallitustunnustelijan tehtävät.
Saman viikon perjantaina valtiopäivien puhemies Andreas Norlén nimitti Anderssonin tunnustelijaksi uudelleen.
”Tunnustelut alkavat virallisesti maanantaina 5. lokakuuta, ja niiden tuloksesta on kerrottava minulle viimeistään maanantaina 12. lokakuuta”, Norlén sanoi medialle.
Andersson voi käytännössä pyytää määräpäivänä joko lisäaikaa keskusteluille tai kertoa niiden valmistumisesta. Jälkimmäisestä seuraisi valtiopäivien äänestys pääministeristä.
Syyskuun 13. päivänä käytyjen vaalien jälkeen länsinaapurissa on nähty kosolti poliittista draamaa.
Syitä on ennen kaikkea kaksi: vaalit voittaneilla puolueilla on keskinäisiä erimielisyyksiä ja vaalitulosta varjostavat vilppiepäilyt. Selvityksessä on muutamia tapauksia, joiden ytimessä on vasemmistopuolueen ehdokkaita. Poliisitutkinnat ovat yhä kesken.
Vaalien tulos oli tiukka. Oppositio sai valtiopäiville 176 paikkaa, ja niin kutsuttu Tidö-blokki eli nykyiset hallituspuolueet ja niitä tukevat ruotsidemokraatit 173 paikkaa.
Oppositio ei kuitenkaan ole yhtenäinen ryhmittymä. Puolueita on yhdistänyt halu vaihtaa hallitus, mutta samalla niitä ovat vetäneet erilleen monet ratkaisemattomat kiistat ja historialliset kaunat.
Viimeisin puolueiden välejä merkittävästi heikentänyt........
