Lukutaidon romahdus on oire demokratian rappiosta

Lukutaito tulee politisoida sanan sivistyneimmässä merkityksessä.

Suomalainen yhteiskunta on ajautunut tilaan, jota voidaan kutsua sivistysvaltion eksistentiaaliseksi kriisiksi. Olemme tottuneet pitämään lukutaitoa kansallisena ylpeydenaiheenamme, itsestäänselvyytenä, joka periytyy sukupolvelta toiselle kuin luonnonvara.

Näin ei ole enää. Lukutaito ei ainoastaan heikkene, vaan eriytyy rajusti sosioekonomisen taustan, sukupuolen ja asuinalueen mukaan. Syyttävä sormi osoittaa vuoroin älypuhelimiin, leikattuihin resursseihin tai inkluusion epäonnistumiseen. Ne ovat vain oireita syvemmästä, rakenteellisesta ongelmasta, joka koskee koulutuksen ja lukutaidon merkityksen kaventumisesta.

Jos haluamme ratkaista lukutaitokriisin, on palattava peruskysymykseen, mitä varten lukutaito on olemassa. Onko sen tarkoitus tuottaa tottelevaisia veronmaksajia ja tehokkaita työntekijöitä, vai onko lukutaidossa kyse vapaudesta ja kyvystä toimia demokraattisena kansalaisena? Nykykriisi viittaa siihen, että olemme luisuneet kohti edellistä, instrumentaalista käsitystä, ja juuri siksi menetämme nuoret.

Kun lukeminen typistyy mitattavaksi tekniseksi suoritukseksi, se menettää merkityksensä oppilaille, jotka eivät koe koulun kieltä ja kulttuuria........

© Suomen Kuvalehti