Hakkaako turvamies presidentin halot?

Presidenttien entinen henkivartija Antti Vanhatalo kertoo, millainen työ on suojella valtionjohtoa.

Talvella joka aamu kello seitsemän turvamies voiteli autotallissa presidentin suksia. Jos keli muuttui päivän aikana, sukset voideltiin uudestaan, joskus kolmekin kertaa päivässä. Se oli jatkuvaa päivystämistä.

Urho Kekkonen hiihti aina kun mahdollista mutta ei koskaan ilmoittanut siitä etukäteen. Hovimestari vain soitti ja totesi, että nyt hän lähti. Silloin turvamiehen oli oltava pihassa reppu selässä ja sukset valmiina.

Eikä Kekkosen kanssa hiihdelty rauhallisesti. Hän oli kilpailuhenkinen mies, jolla ei ollut tapana odotella muita. Hänen tahtinsa oli armoton. Ensimmäinen lenkki presidentin perässä järkytti turvamiestä niin, että tämä muisti sen vielä yli viisikymmentä vuotta myöhemmin.

Antti Vanhatalo haastatteli Taisto Kitulaa joulukuussa 2016. Hän oli alkanut taltioida eläkkeelle jääneiden turvamiesten kokemuksia. He olivat Vanhatalolle tuttuja miehiä. Hän oli itse työskennellyt presidentin turvamiehenä yli kaksikymmentä vuotta, ja ammattikunnan historia oli alkanut kiinnostaa.

Monia Kekkosen henkivartijoita oli yhä elossa. Kitula kertoi Vanhatalolle, ettei ollut jaksanut ensimmäisen hiihtolenkkinsä jälkeen ylös portaita. Kun hän oli puhunut kokemuksestaan esimiehelleen, kapteeni Hirvoselle, tämä oli vain hymähtänyt ja todennut, että oli kokenut itse täsmälleen saman. Hetken Kitula oli miettinyt työpaikan vaihtamista. Toinen Kekkosen turvamies kertoi juoksulenkeistä, joilla käytiin, kun ei ollut hiihtokelejä.

”Pääovi aukesi, ja sun piti juosta turvan tiloista perään niin, ettei jää kyydistä ja ehtii saavuttaa presidentin Tamminiemen ­alueella,” turvamies kertoi.

Vanhatalo keräsi aineistoa lähes kymmenen vuoden ajan työnsä ohessa. Presidentin turvamiesten historiaa ei ollut selvitetty järjestelmällisesti koskaan aiem­min. Jonkun se oli tehtävä, hän ajatteli.

Hän teki haastatteluja ja istui Kansallisarkistossa. Pöly leijaili sata vuotta vanhoista asiakirjoista. Ensimmäiset oli kirjoitettu käsin. Tänä syksynä julkaistiin kirja. Sen nimi on Henkivartijat, ja siinä käydään läpi ammattikunnan satavuotinen historia.

Vanhatalo oli 25-vuotias, kun hänestä tuli presidentin turvamies. Hän oli poliisi, kuten turvamiehet aina. Hän oli työskennellyt Helsingin poliisilaitoksen erikoisyksikössä Karhussa. Tätä ei tosin tiennyt edes tyttöystävä. Työ Karhussa oli niin salaista, ettei sitä saanut kertoa kenellekään.

Siihen aikaan presidentin turvallisuusvartiostoon ei voinut hakea töihin. Kiinnostuneeksi ilmoittautuminen saattoi jopa vähentää mahdollisuuksia. Uusia poliiseja palkattiin vain hyvin harvoin ja harkiten, ja heidät rekrytoitiin kutsuperiaatteella.

Vanhatalolle pidettiin yksi työhaastattelu. Yksikön johto, ylikomisario ja komisario, haastattelivat häntä Presidentinlinnassa, ja se oli siinä. Syyskuussa 1993 hän aloitti.

Presidentti Mauno Koivisto oli tarkan markan mies, eikä tällä ollut virkakautta paljon jäljellä. Hän ei olisi halunnut henkilökuntaan enää uusia ihmisiä.

Uusi turvamies kuitenkin tarvittiin. Ensimmäisen kuukauden ajan Vanhatalon piti siis piileskellä........

© Suomen Kuvalehti