Yritysmaailma on alisuoriutunut, siksi Suomen julkinen talous on epätasapainossa
Omalla tavallaan onneton
Pohjoismaisessa perheessä hyvinvoinnin malli toimii edelleen äänin 3–1, kirjoittaa Matti Kalliokoski.
Seuraaviin eduskuntavaaleihin on vuosi aikaa, mutta poliitikkojen ja heidän innokkaiden kannattajiensa sanailu alkaa kiihtyä. Asiat henkilöityvät, ja ratkaisujen sijaan etsitään syyllisiä.
Puolueiden, virkakunnan ja asiantuntijoiden mieltä alkaa kuitenkin painaa jo aika vaalien jälkeen. Suomalaisessa hyvinvointimallissa on pitkään kasautuneita ongelmia, joiden ratkominen tuntuu tulevan vuosi vuodelta vaikeammaksi. Ensi vaalikaudella on edessä entistäkin epäkiitollisempi urakka.
Työuransa jälkipuoliskolla ja eläkkeellä olevat suomalaiset tottuivat aikaan, jolloin Suomi rakensi pohjoismaisen mallin mukaista hyvinvointiyhteiskuntaa.
Sen perusidea on vaativa mutta palkitseva. Julkisilla varoilla tasataan riskejä ihmisten elämässä ja luodaan hyvä pohja kansantaloudelle. Menestyvät yritykset taas auttavat rahoittamaan hyvinvoinnin.
Nyt tämä malli on meillä vaikeuksissa. Veturi eli yritysmaailma on alisuoriutunut jo pitkään, mikä on näkynyt kasvun puuttumisena. Vaunujen vetäminen on tullut koko ajan raskaammaksi. Julkinen talous on kroonisesti epätasapainossa.
Työuransa alkupuolella olevat ja sitä nuoremmat ikäluokat ovat eläneet suurimman osan........
