Ovatko ultrat lasten leikkiä vai isoa, likaista liiketoimintaa?

Ultra-fanit on sana, jonka käyttö on 2000-luvun alusta alkaen yleistynyt myös Suomessa. Ultrat ovat lähinnä jalkapallokatsomoista tuttuja intohimoisista kannattajia, jotka muodostavat omia ryhmiään.

Ultrat ovat niitä, jotka päättävät, mitä lauluja katsomossa lauletaan, ja niitä, jotka maalaavat omilla rahoillaan ja omalla ajallaan koko päädyn peittäviä koristeellisia lakanoita.

Tietty osa yleisöstä tulee usein katsomaan ultrien soihtuja enemmän kuin itse peliä.

”Jalkapallo-ottelu ilman ultra-kannattajia on aivan eri tapahtuma kuin heidän kanssaan”, sanoo tietokirjailija Anton Monti.

Monille ultra-kannattajielle oman ryhmän tunnukset ovat tärkeämpiä kuin kannatetun seuran.

Italialaiset sukujuuret omaavan Montin uusin kirja Ultrat kertoo, että ilmiö on sen synnyinseuduilla nyt suuremmassa kriisissä kuin koskaan.

Modernin ultra-kannattamisen on katsottu alkaneen 1960-luvulla. Ensimmäiseksi ryhmäksi on tunnistettu milanolainen Fossa dei Leoni. Myöhemmin ilmiö levisi muualle maailmaan, Brittein saaria ja Yhdysvaltoja lukuun ottamatta – niissä on aina ollut omanlaisensa kannatuskulttuuri. Esimerkiksi Englannissa suosittu huliganismi ei ole ultrille keskeistä.

Montin mukaan ultra-kannattamista voi pitää italialaisen jalkapallon merkittävimpänä vientituotteena. Nyt isot mafiaperheet ovat alkaneet........

© Suomen Kuvalehti