Tähtäimessä Pohjolan leopardi

Johanssonien suku on metsästänyt hylkeitä Saaristo­merellä suku­polvien ajan. Roomassa hylkeen­nahka oli aikoinaan leopardintaljan veroinen arvotuote.

Valurautapadassa höyryää palapaisti. Myös lihapullia, keitinperunoita, puolukkahilloa, vettä ja olutta on katettu pöytään. Tuvan ikkunasta näkyy Aspön saaren punamullalla maalattuja taloja, joita valaisee huhtikuinen aurinko. Taustalla kimmeltää Saaristomeri.

Kolmen sukupolven päivällinen voi alkaa.

Yksivuotiaalle Ebba Johanssonille maistuvat parhaiten tummapintaiset pyörykät.

”Korppujauhoja, kermaviiliä, ruokakermaa, valkosipulia ja mausteita”, isoäiti Marika Johansson kertaa reseptiä.

Tärkein ainesosista on hylkeenliha. Pul­lien maku tuo mieleen naudanmaksan.

Myös palapaisti on valmistettu hylkeestä. Ruskeaan kastikkeeseen tehty murea ruoka muistuttaa varsin paljon naudanlihasta valmistettua klassikkoversiota.

Marika ja Tore Johanssonin kotitalossa aterioivat lisäksi heidän kaikki kolme lastaan sekä vävy. Pöydässä istuu yli puolet saaren 13 vakituisesta asukkaasta.

Suvun edustajia on asunut Aspössä ainakin 1800-luvulta alkaen, elannon ovat tuoneet kalastus ja merenkulku. Niiden ohessa on pyydetty hylkeitä sukupolvesta toiseen.

Johanssonien arkkupakastimista yksi on varattu hylkeenlihalle. Huomenna siihen olisi tarkoitus hakea täydennystä.

Toivottu saalis olisi reilun vuoden ikäinen harmaahylje, joka painaa noin 50 kiloa. Vanhempien ja suurempien yksilöiden liha on sitkeämpää.

”Parasta olisi saada naaraita. Niiden liha maistuu miedommalta kuin urosten”, Tore Johansson sanoo.

Suunnitelma on, että hylkeet ammutaan luodolta käsin, vakaalta alustalta.

Rantautuminen liukkaalle kalliolle kuitenkin huolettaa 59-vuotiasta Johanssonia. Luvassa on tuulista säätä.

”Pojat saavat nousta luodolle, minä pysyn veneessä. Polvet ovat sen verran risat.”

Hallin eli harmaahylkeen tunnistaa sen ”roomalaisesta nenästä” eli pitkähköstä kuonosta. Halli on myös merkittävästi suurempi kuin itämerennorppa, jolla on pyö­reät muodot ja kissamainen ilme.

Harmaahylkeet hengittävät ilmaa, mutta voivat pysytellä veden alla puolikin tuntia. Luonteeltaan ne ovat seurallisia, yhdellä luodolla saattaa lepuutella jopa satoja yksilöitä. Tyynellä säällä hallien laulu kuuluu kilometrien päähän.

Silakka maistuu halleille parhaiten, mutta myös muut kalat käyvät. Ovelimmat tutkivat ihmisen toimintaa ja oppivat tunnistamaan ne verkot, joista kalaa on helpointa varastaa. Taitojen omaksumiseen on aikaa, sillä halli voi elää jopa yli 30-vuotiaaksi.

Ryöstöretkillään hylkeet rikkovat kalastajien pyydyksiä. Lisäksi ne pelkällä läsnäolollaan karkottavat kaloja pois verkoilta.

Vuonna 2023 Itämerellä eli noin 65 000 harmaahyljettä, enemmän kuin sataan vuoteen. Laji luokitellaan elinvoimaiseksi.

Hallien määrä Itämerellä on yli nelinkertaistunut 2000-luvulla. Samassa ajassa verkkokalastus Suomen vesillä on pudonnut noin kolmasosaan entisestä, Ruotsissa vielä selvästi enemmän.

Luonnonvarakeskuksen tutkijoiden vuonna 2018 haastattelemasta 90:stä satunnaisesti valitusta suomalaista ammattikalastajasta vain yksi sanoi, et­teivät hylkeet haitanneet kalastusta.

Hylkeet eivät silti ole ainoa tai edes suurin syy kalastuksen vähenemiseen. Elinkeinoa ovat näivettäneet myös EU:n byrokratia sekä liikakalastuksen ja vesien rehevöitymisen aikaansaama kalakantojen pieneminen. Lisäksi alalle on vaikea saada uusia tekijöitä, koska työ on raskasta.

Nykyään harmaahylkeitä metsästetään harvakseltaan. Kuluvalla metsästyskaudella Suomessa saisi pyytää 1 550 hallia, mutta jos saalis jää viime vuosien tasolle, toteuma lienee siitä noin kolmasosa.

Merihylkeiden pyytämistä voisi lisätä se, että niiden lihaa ja nahkoja saisi myydä. Viimeiset kymmenen vuotta hyljetuotteiden kauppa on kuitenkin ollut kiellettyä.

Metsästyksen vähäisyys on vaikuttanut halleihin. Ne eivät enää osaa varoa ihmistä kuten ennen.

Aamutaivas on pilvetön, kun Tore Johansson soutaa kotirannassaan Afroditen luo. Sen moottori hyrisee jo tyhjäkäynnillä. Alukseen lastataan kolme kivääriä, haulikko, kiikarit, puukkoja, naara, saaveja ja evästä. Pieni paatti kiinnitetään taakse hinaukseen.

Ohjaamossa Markus Johansson kaataa kupit kahvia.

”Kahvi rauhoittaa kaiken hosumisen keskellä”, Tore Johansson sanoo.

Parin hörpyn jälkeen hän ajaa veneen eleettömästi ulos laiturista. Ennen eläköitymistään Johansson kuljetti vuosikymmeniä Utön luotseja laivoille.

Kipparointi onnistuisi myös pojilta. Merikapteeni Markus, 31, on seilannut niin Huippuvuorten kuin Etelämantereen vesillä. Johan Johansson, 28, jatkaa isänsä jäljissä luotsikutterin kuljettajana.

Pojat laskevat ampuneensa elämänsä aikana kymmeniä hylkeitä, ensimmäiset teini-iässä isänsä opastamana.

Tore Johansson seurasi lapsena, kuinka hänen oma isänsä metsästi hylkeitä linnustuksen ohessa. Sittemmin hylkeenpyynti kiellettiin vuosiksi. Johansson itse ampui ensimmäiset hylkeensä vasta aikuisena.

Edellisten sukupolvien harjoittamasta pyynnistä todistaa Johanssonin venevajan seinässä roikkuva vanha harvasilmäinen verkko. Kauan sitten se saatettiin virittää poukaman tai kapean salmen poikki ansaksi hylkeille.

Vene kulkee kohti etelää, vasemmalle jää Jurmon saari, Salpausselän harjun viimeinen näkyvä osa. Siellä on yhä tomtningeja, kivistä rakennettuja........

© Suomen Kuvalehti