Sdp kiristäisi yli 90 000 euroa vuodessa tienaavien verotusta – näin puolueet sopeuttaisivat taloutta ensi vaalikaudella
Puolueet kertoivat, minkä verran niiden säästölistoissa on veronkiristyksiä ja menoleikkauksia.
Pelkästään veronkorotuksia, menoleikkauksia vai niiden yhdistelmä?
Eduskuntapuolueet ovat alkaneet julkisesti hahmotella, millaisia toimenpiteitä ne painottaisivat julkisen talouden sopeuttamisessa ensi vaalikaudella.
Kokoomus ja perussuomalaiset hoitaisivat urakan pääosin leikkauksilla valtion budjettiin.
”Asetamme prioriteeksi sen, että tehdään noin kahdeksan miljardia suoria säästöjä”, pääministeri Petteri Orpo (kok) sanoi puolueensa eduskuntaryhmän kesäkokouksessa.
Alustavaksi sopeutustarpeeksi on arvioitu 8–11 miljardia euroa. Orpo huomautti, että summa tarkentuu joulukuussa.
Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) puolestaan sanoi, että perussuomalaiset ei aio esittää työn, yrittämisen ja kuluttamisen veronkiristyksiä.
Yksittäisiä pienempiä verotoimia voitaisiin hänen mukaansa tehdä.
Esimerkkinä Purra mainitsi suurten säätiöiden pääomien verottamisen.
”Toimi ei ole massiivinen, mutta puhutaan kuitenkin useista sadoista miljoonista.”
Suurimman oppositiopuolueen Sdp:n puheenjohtaja Antti Lindtman kritisoi hallituskaksikon linjaa. Hänen mukaansa sopeuttaminen vain leikkauksin on ”aika kova linja”.
Sdp on itse pitänyt julkisuudessa esillä tasajakoa leikkausten ja verotusten kesken.
Keskusta........
