Suomen opetuksen tukeminen ulkomailla on ollut valtiolta hyvä sijoitus. Nyt se uhkaa loppua.

Prahan kirjamessuilla odotti yllätys. Tšekki­läinen kirjallisuustoimittaja istui nojatuoliin, avasi muistikirjansa ja kysyi ”Haluai­sitko tehdä haastattelun suomeksi?”

Ällistykseni kasvoi, kun sama tapahtui toisenkin toimittajan kanssa. Olin toki kuullut, että Prahan yliopistossa on perinteikäs ja elinvoimainen suomen kielen laitos. Silti se, että kaksi kohtaamaani toimittajaa oli opiskellut suomea ja saavuttanut sellaisen kielitason, että pystyimme keskustelemaan sujuvasti aatehistoriasta, kirjallisuudesta ja luontokadosta, oli häkellyttävä kokemus.

Kirjailijana olen päivittäin onnellinen siitä, että saan työskennellä tämän omaleimaisen ja notkean kielen kanssa. Samalla pieneltä kielialueelta tuleva kirjoittaja kohtaa hyvin erilaisia haasteita kuin maailmankielellä itseään ilmaiseva sanankäyttäjä.

Monilla kielialueilla päteviä suomen kielen kääntäjiä on vähän ja parhaiden työpöydille saattaa olla vuosien jono. Kansainvälisillä kirjallisuusfestareilla kadehdin kollegoitani, jotka saavat kertoa työstään äidinkielellään siinä missä oma puheeni käännetään englannista, kun suomentaitoista tulkkia ei ole saatavissa.

Suomen........

© Suomen Kuvalehti