Keväällä 2023 helsinkiläinen Katja tutustui mukavaan mieheen. Heistä tuli pari. Kolme vuotta myöhemmin Katja löysi oudon ystävänpäiväkortin. Silloin hän luuli, että muita naisia on vain yksi.

Katja lähti kuntosalilta ensin. Hän sanoi miehelle, että menee jo kotiin ja käy suihkussa.

Mies halusi vielä soutaa ja polkea vähän kuntopyörää. Hän sanoi, että tulisi kohta perässä.

He kävivät tällä salilla usein. Katjalta käveli sinne vain muutaman minuutin. Ja vaikka mies ei juuri säilyttänyt tavaroitaan Katjan luona, salikamat hän aina jätti. He olivat olleet yhdessä pian kolme vuotta.

Katja astui maaliskuiseen sunnuntai-iltaan. Helsingissä tihutti koleaa sadetta. Piti miettiä illallista, ehkä tulevaa viikkoakin, mutta jokin kalvoi mieltä. Hän ei päässyt siitä.

Heidän oli pitänyt tavata lauantaina, viettää iltaa kaupungilla ja tulla yhdessä Katjalle yöksi. Mutta päivällä suunnitelmat olivat muuttuneet.

Se ei sinänsä ollut epätavallista. Mies oli kiireinen, it-alalla ja merkittävässä asemassa. Työtapaamisia ja -matkoja oli paljon, kaikkea sattui. Katjalla itsellään oli kolme lasta ja asiantuntijatyö ympäristöalan yrityksessä. Arki kuormitti häntäkin.

Silti eilisessä oli ollut jotain outoa.

Mies oli hälytetty yllättäen Keski-Suomeen. Faija on taas kompuroinut, hän oli kirjoittanut viestiin aamupäivällä. Isä oli ilmeisesti kaatunut ja loukannut lonkkansa. Tämä oli iäkäs ja asui yksin.

Katja oli huolestunut, totta kai sinne täytyi mennä.

Illan mittaan mies oli päivittänyt tilannetta. Hän oli lähettänyt viestin, kun isän kanssa oli päästy sairaalaan. Kun lääkäri oli tavattu ja lonkka kuvattu. Kun lausunto oli saatu: murtumaa ei ollut, mutta mustelmasta tulisi iso. Puoliltaöin mies oli lähettänyt herttaisen hyvän yön toivotuksen, niin kuin hänellä oli tapana.

Tämän kaiken hän tosiaan oli kirjoittanut. Miten naurettavalta se myöhemmin kuulosti.

Katja kävi suihkussa ja veti makuuhuoneessa vaatteita ylleen. Lattialla olivat miehen viikonloppukassi ja tietokonelaukku. Hän tuijotti laukkuja tovin ja sitten tutki ne. Ei ollut ylpeä itsestään, mutta tutki kuitenkin.

Niin löytyi kortti. Se oli tietokonelaukun sivutaskussa, pienessä kuviollisessa muovipussissa. Kaunis käsin tehty kortti, jonka kannessa mies hymyili mustatukkaisen naisen kanssa.

Happy Valentines’ Baby.

Tytär tuli makuuhuoneeseen, kun kuuli äidin ”hengittävän oudosti”.

Katja näytti hänelle kortin, tytär oli täysi-ikäinen jo.

Toki hänkin tunsi Mikan. Ei tämä mikään isäpuoli koskaan ollut, mutta perheeseen kuuluvaa vakiokalustoa. Oli vietetty yhteisiä päiviä........

© Suomen Kuvalehti