Joka kodissa tulisi olla pakollinen täysi kirjahylly, luettiin kirjoja tai ei, kirjoittaa Antti Nylén.

Kirja on ele, joka vakuuttaa: tämän asian täytyy säästyä unohdukselta. Ideana ja esineenä kirja on eräänlainen suojaloitsu. Se toimii, vaikka kirja sisältäisi roskaa.

Lehden viesti on erilainen. Se sanoo: vaipukoon tämä paperinippu tekstisisältöineen viikossa unholaan. Niinpä jos tahtoo lehtien säilyvän, täytyy ne sidottaa vuosikerroiksi. Täytyy muuttaa lehdet kirjoiksi.

Lukemista koskevassa ”huolipuheessa” on tapana rationaalisen aikuisen äänellä todeta, etteivät kirjat sentään mitään ”taikakaluja” ole. Niitä ne kuitenkin ovat.

Kirjahyllyissäni on näkyvillä paikoilla naurettavia teoksia: Aakkosellinen tietokirja. Neuvostoliitto asiantuntijoiden kuvaamana, Who’s Who Among Finnish-Americans, useita Henry de Montherlantin teoksia repaleisina Livre de Poche -editioina, Hall Cainen Kristitty-romaanin suomennos vuodelta 1898…

Näen nämä niteet joka päivä, mutta minulla ei ole mitään aikomusta lukea niitä, ei ainakaan jos lukeminen määritellään huonosti.

Sosiologi Riie Heikkilän taannoisessa selvityksessä lukemisen ”lakkaamisesta” ja suomalaisten........

© Suomen Kuvalehti