Kevät tuo aina mieleen ystävän, jonka sairaus sai vakavan käänteen omenapuiden kukkiessa ja joka kuoli kesän päättyessä.

Ystäväni oli kuvataiteen harrastaja ja rakasti kaikkea kulttuuria. Hän kuoli hoitokodissa, jonka vieressä on ekumeeninen taidekappeli. En voi sanoin kuvailla, miten merkitykselliseltä tuntui istua kappelissa sen jälkeen, kun olin hyvästellyt ystäväni viimeisen kerran.

Oli kuuma loppukesän päivä, äärimmäisen valoisa ja paahteinen. Kappelin sisätila oli lohdullisen viileä ja harmoninen. Kaikki kutsui rauhoittumaan, mietiskelemään, hengittämään. Värit, valot ja varjot olivat antaneet ystäväni koko elämälle sisällön; havaitsemisen rikkauden ja jokapäiväisen nautinnon.

Siksi tuntui oikealta kiittää hänen........

© Savon Sanomat