UMK: Linda Lampenius ja Pete Parkkonen voittivat Uuden musiikin kilpailun ylivoimaisesti

Urheilu: ”Haastava, mutta ei helppoa pidä ollakaan” – Pirkan Hiihto saatiin kunnialla maaliin, katso laaja kuvakooste

Kun äitini teki kuolemaa, näin, ettei kuolevan kohtaaminen suju kaikilta hoitajilta

Suomalaisten on otettava aiempaa suurempi rooli ikääntyvien omaistensa hoivasta, arvioi päätoimittaja Sanna Keskinen kolumnissaan.

Kun vuosi sitten saattohoidin omaa äitiäni tämän viimeiset elinviikot, huomasin, kuinka suuri merkitys on hoitajien ammattitaidolla.

Luonamme kävi kerran, pari päivässä kotisairaalasta hoitaja katsomassa äidin vointia ja säätämässä kipupumppua. Hoitajien joukossa oli pari aarretta, joiden tulo tuntui aina helpotukselta. He kysyivät meidän omaistenkin jaksamisesta, antoivat hyviä neuvoja ja vastasivat kysymyksiini suoraan.

Heillä oli kyky ja rohkeus kohdata kuoleva ihminen ja tämän omaisten hätä arvostavasti ja kannatellen.

Joukkoon sattui myös yksi hoitaja, jolta tämä kyky puuttui. Hän puhui äidilleni, kuin sairaus olisi tehnyt äidistäni yksinkertaisen, ja esiintyi tekopirteästi, mikä sai minut epäilemään hänen omia hoksottimiaan. Oli lähellä, etten ahdistuksessani käskenyt häntä ulos talosta.

Mediatietojen mukaan ainakin viisi hoitolaitoksissa ollutta vanhusta on kuollut epäselvissä olosuhteissa kuluneen talven aikana. Ylen haastattelemien hoitajien mukaan läheltä piti -tilanteita on ollut lukuisia.

Hoitajien näkemyksen mukaan taustalla on hoitajamitoituksen laskeminen viime vuoden alussa. Hoitajamitoitus tarkoittaa hoitohenkilökunnan määrää suhteessa hoidettaviin. Kun hyvinvointialueet painivat säästötavoitteidensa kanssa, on selvää, että tällaiset leikkurit hyödynnetään.

Hiukan vaiettu ongelma on ollut myös se, että hoitoalalle hakeutuu sinne sopimattomia ihmisiä (AL 21.2.).

”Osuuko kohdalleni hoitaja, jota ei kiinnosta?”

Viimeksi vanhustenhoito kriisiytyi vuonna 2019, jolloin ongelmia paljastui erityisesti yksityisistä hoivakodeista. Kriisin ytimessä oli liian pieni henkilökunnan määrä. On kiintoisaa nähdä, ovatko sen opit jo unohtuneet poliitikoilta ja hyvinvointialueiden johdolta.

Vanhusten epäselvät kuolemat ja tieto vanhustenhoidon säästötarpeista ovat omiaan herättämään pelkoa ja huolta siitä, millainen vanhuus itse kutakin meistä odottaa.

Joudunko makaamaan kuukausia tai vuosia sängyssä vailla mahdollisuutta ulkoiluun? Sinnittelenkö kotona silloinkin, kun voimavarat eivät siihen riitä, koska hoivakotipaikkoja ei ole tai niihin pelottaa mennä?

Menetänkö ihmisarvoni, itsemääräämis­oikeuteni ja itsenäisyyteni paljon ennen kuin henkeni? Osuuko kohdalleni hoitaja, jota ei kiinnosta?

Tällaiset ajatukset kertovat siitä, että luottamus hyvinvointiyhteiskunnan kykyyn pitää huolta heikoimmistaan horjuu.

Suomi sai viime viikolla uuden soteministerin, perussuomalaisten Wille Rydmanin. Valinta kertoo, että hallituksen ensisijainen päämäärä on viedä hyvinvointialueiden säästöt läpi. Sosiaali- ja terveysalan substanssiosaamista ministerillä ei ole, eli jälki voi olla rujoa.

On välttämätöntä, että julkista taloutta pyritään tasapainottamaan. Samalla pitäisi silti muistaa, että kansakunnan sivistyksen mittari on se, kuinka hyvin se pitää huolta heikoimmistaan.

Vanhusväestöä on jatkossa entistä enemmän. Kun 90-luvun alussa 70 vuotta täyttäneitä oli harvempi kuin joka kymmenes, on heitä suomalaisista nyt lähes joka viides.

Yksi asia lienee selvä: suomalaisten on otettava entistä suurempi rooli ikääntyvien omaistensa elämän hyvän loppusuoran turvaamisessa.

Kirjoittaja on Aamulehden vastaava päätoimittaja.

Lue lisää kirjoittajalta

Sata vanhusta odottaa Tampereella, että he pääsisivät kerran viikossa ulos tai kahville – Tapasimme heistä kaksi

Isänsä hoito­polkua seurannut tamperelainen tytär on huomannut, mikä vanhusten­hoidossa on vialla

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tuoreimmat tähtijutut

© Aamulehti