Essee: Meidän ei tarvitse tietää, mikä tulevaisuus voittaa
Olin vuosi sitten Kouvolassa keskustelemassa Kymenlaakson haasteista. Yksi paikallaolija totesi, että kun me huomasimme metsäteollisuuden alamäen, päätimme, että pistämme paukut Venäjän kaupan kehittämiseen. Nyt sitäkään ei ole. Kommentti jäi mieleeni, koska se tiivistää yhden talouspolitiikan vaikeimmista kysymyksistä: mitä teemme, kun tulevaisuus, jonka varaan olemme rakentaneet, ei toteudu?
Suomalaisen poliitikon ei tarvitse tietää varmasti, mistä seuraava kasvun aalto syntyy. Hänen pitää varmistaa, että erilaisiin mahdollisuuksiin pystytään siirtymään mahdollisimman joustavasti. Kun aalto tulee, suunnitteluun käytettävissä oleva aika on rajallista. Me tarvitsemme osaamista, pääomaa, yrityksiä ja yhteiskunnallista toimintakykyä jo valmiiksi sitä varten.
Vaikka usein tekisi mieli olla visionäärinen päättäjä, pitää muistaa, ettei kukaan voi rakentaa tulevaisuutta etukäteen. Sen sijaan voi luoda olosuhteet, joissa muutokset voidaan ottaa vastaan fiksusti.
Esimerkiksi tällä hetkellä kuumana käydyssä tekoälykeskustelussa (AI) ei kukaan vielä tiedä, mihin kaikki lopulta johtaa. Tulevaisuutta voidaan ennakoida ja seurauksia........
