Droonien paljastamat yksityiskohdat eivät lopulta kertoneet vain teknologian voimasta, vaan jostain paljon arkisemmasta, mutta syvällisemmästä asiasta: siitä, miten helposti päätöksenteko voi jämähtää yhdenmukaisuuden mukavaan lämpöön. Kun sama porukka – tässä tapauksessa Kokoomus – katsoo samaan suuntaan, moni näkökulma jää väistämättä varjoon.

Suomessa on totuttu ajatukseen, että maanpuolustus on vakava asia, ja sitä se onkin. Mutta vakavuus ei tarkoita sitä, että päätöksenteko olisi tehokkainta silloin, kun pääosin miehet taputtelevat toisiaan selkään maanpuolustuskurssin rintaneulat rinnassa. Se on tyyli, joka on palvellut aikansa – mutta ei enää muuttuvassa maailmassa riitä.

Todellisuudessa maa ei liiku eteenpäin yhdenmukaisuudella, vaan yhteistyöllä. Sellaisella, jossa on tilaa erilaisille näkökulmille, kokemuksille ja tavoille hahmottaa maailmaa. Urheilijat tietävät tämän paremmin kuin kukaan: Joukkue ei voita, jos kaikki juoksevat pallon perässä samaan suuntaan. Voitto syntyy siitä, että erilaiset vahvuudet saavat tilaa ja että pelaajat uskaltavat haastaa toisiaan kunnioittavasti.

Politiikassa tämä tarkoittaa sitä, että päätöksenteko ei voi nojata vain yhteen sukupuoleen, yhteen koulutustaustaan tai yhteen tapaan nähdä turvallisuus. Kun droonit paljastivat Kokoomuksen Akilleen kantapään, ne eivät osoittaneet sormella yksittäisiä ihmisiä, vaan ummehtuneen rakenteen, joka kaipaa päivitystä:

Suomi on parhaimmillaan silloin, kun se ei sulje ketään ulos.

Hiljaisena kevätaamuna palovaroitin herättää, koska sen kuuluu herättää. Joskus politiikassa tarvitaan samanlainen kirkas piippaus. Ei paniikin vuoksi, vaan siksi, että on aika avata ikkuna ja päästää sisään raikasta ilmaa:

Sitä raikasta kevätilmaa, joka ei nöyristele Kokoomuksen herravallan edessä.

© Uusi Suomi