menu_open Columnists
We use cookies to provide some features and experiences in QOSHE

More information  .  Close

Sote-rahoituslain uudistaminen

26 0
19.04.2026

Petteri Orpon hallituksen hallitusohjelma ei lähtenyt muuttamaan Sanna Marinin hallituksen sote-uudistusta, vaikka mallin ongelmat olivat arvattavissa. Orpon hallitus halusi antaa aikaa hyvinvointialueille ja hakea kokemusta mallin toiminnasta. Samalla kuitenkin heikennettiin oleellisesti mahdollisuuksia julkisen talouden tasapainottamiseen ja valtion velanoton vähentämiseen. Sote-uudistuksen tavoitteena oli toki kustannusten kasvun hillintä. Valtion sote-menot ovat kuitenkin hallituskauden aikana nousseet n. 4 miljardia euroa, vaikka hallitus on eri toimin vähentänyt lakisääteisiä sote-menoja yli miljardilla eurolla. Myöskään sote-uudistuksen tavoite lähipalvelujen turvaamisesta ja yhdenvertaisista palveluista ei näytä toteutuvan, vaan hyvinvointialueet ovat taloutensa tasapainottamiseksi keskittäneet niin päivystystä, lääkäripalveluja kuin vanhusten hoivapalveluja. Samalla väestön luottamus terveyspalveluihin on heikentynyt merkittävästi. ”Tarveperusteisen” rahoitusmallin ongelmat ovat lopulta tulleet niin suuriksi, että hallitus on vain n. vuosi ennen seuraavia eduskuntavaaleja joutunut käynnistämään rahoituslainsäädännön uudistamisen (Esitys hyvinvointialueiden rahoituslain kolmannen vaiheen muutoksista lausunnoille – Valtioneuvosto). Kuten arvata saattaa, rahaa ollaan nyt siirtämästä niiltä hyvinvointialueilta, jotka ovat saaneet taloutensa parempaan jamaan niille hyvinvointialueille, joiden rahat ovat loppuneet. Käytännössä siis Helsinki ja Uusimaa menettävät valtion sote-rahoitusta ja rahaa kohdennetaan aiempaa enemmän kasvualueiden ulkopuolisille hyvinvointialueille.........

© Uusi Suomi