Miten järjestöt vaikuttavat verorahoilla?

STEA-kriteerikiista: kun tehokkuusargumentti ja syrjintäväite kuvaavat samaa muutosta eri sanoin

Kesäkuussa 2026 ministeri Rydman julkisti uudet STEA-kriteerit. Seurasi hallituksen sisäinen kiista, järjestökentän vastareaktio ja eduskuntakeskustelu. Tässä analyysissa puretaan kiista seitsemään erilliseen tasoon ja osoitetaan, miksi osapuolet puhuvat niin johdonmukaisesti toistensa ohi — ja miksi molemmat voivat olla samanaikaisesti oikeassa omasta näkökulmastaan.

Suomalaisessa julkisessa keskustelussa on tapana käydä poliittisia kiistoja ikään kuin osapuolet olisivat eri mieltä samoista asioista. Usein he ovat eri mieltä eri asioista — mutta koska he käyttävät samoja sanoja (”oikeudenmukaisuus”, ”kohdentaminen”, ”kansalaisyhteiskunta”), erimielisyyden todellinen rakenne jää näkymättömiin. STEA-avustuskriteerejä koskeva kiista on tästä poikkeuksellisen selkeä esimerkki: se näyttää pinnalta yhdeltä riidalta, mutta koostuu tosiasiassa seitsemästä erillisestä tasosta, joista vain osa on aidosti ristiriitaisia. Tämän näkeminen edellyttää, että erottaa toisistaan taloudelliset faktat, menettelytapakysymykset, palkkakaton ja hallinnon kysymykset, kriteerien sisällön ja kohdentumisen, periaatteelliset erimielisyydet kansalaisjärjestöjen roolista, ajoituksellisen kontekstin sekä johdonmukaisuuden suhteessa muuhun julkisesti rahoitettuun vaikuttamistyöhön — ja katsoo, missä kohdassa osapuolten argumentit todella kohtaavat.

Mistä rahasta puhutaan

STEA-avustusten kokonaispotti pienenee ensi vuonna noin 274 miljoonasta eurosta noin 190 miljoonaan euroon — leikkaus on suuruusluokaltaan noin 84 miljoonaa euroa, lähes kolmannes. Tämä leikkauspäätös on jo tehty osana hallituksen aiempia kehysriihiratkaisuja, eikä se ole nyt käynnissä olevan kiistan ydin. Kiista koskee sitä, millä perusteilla jäljelle jäävä 190 miljoonaa jaetaan noin tuhansien järjestöjen kesken.

Tämä erottelu on tärkeä, koska julkisessa keskustelussa leikkauksen suuruus ja kriteerien sisältö sekoittuvat helposti yhdeksi ”Rydman leikkaa järjestöiltä” -kertomukseksi. Todellisuudessa kyse on kahdesta eri päätöksestä: yhteisesti sovitusta säästötavoitteesta ja yhden ministerin asettamasta kohdentamisperiaatteesta.

Mitä kriteerit sisältävät — kolme erillistä elementtiä

STEA:n tiedotteen mukaan uudet kriteerit koostuvat useammasta erillisestä osasta, joita kannattaa tarkastella erikseen, sillä ne perustuvat eri logiikkaan:

1. Hallinnollis-taloudelliset kriteerit. Varakkuuslaskennan kiristyminen ja uusi palkkakatto kohdistuvat järjestöjen taloudelliseen asemaan, ei niiden toiminnan sisältöön. Palkkakatto ansaitsee kuitenkin lähempää tarkastelua, koska se valottaa kiistan yhtä vähemmän käsiteltyä ulottuvuutta. Vuodesta 2027 alkaen STEA hyväksyy avustuskohteissa palkkoja tai palkkioita enintään 75 000 euroa vuodessa työntekijää kohden — ylittävä osa on katettava järjestön omalla rahoituksella. STEA:n oman tilastoinnin mukaan katon ylittäviä palkkoja maksettiin vuonna 2024 noin 200 henkilölle, mikä on noin 2 prosenttia kaikista avustuksilla palkatuista henkilöistä. Kyse ei siis ole järjestökentän laajuisesta ilmiöstä vaan pienestä joukosta, joka painottuu johtotehtäviin. Kiinnostavan lisävalotuksen tähän tuo SOSTEn pääsihteerin julkinen kommentti, jonka mukaan palkkakatto ei koskisi SOSTEa, koska järjestöllä on ”muita tuloja, kuten jäsenmaksutuloja” — vaikka tilinpäätösten mukaan 84 prosenttia SOSTEn tuloista tulee valtiolta. Tämä herättää perustellun kysymyksen siitä, missä kulkee raja julkisesti rahoitetun toiminnan ja järjestön oman rahoituksen välillä. Yksittäisiä esimerkkejä löytyy myös poliittisten taustojen ja järjestöjohtajien asemien kytkennöistä — esimerkiksi MLL:n pääsihteeri on työskennellyt aiemmin kristillisdemokraattien puoluesihteerinä — mutta systemaattista tutkimusta siitä, ovatko järjestöjen johtoasemat laajemmin poliittisia palkkiopaikkoja, ei ole olemassa. Yksittäistapauksista ei voi päätellä rakenteellista ilmiötä ilman kattavampaa aineistoa.

2. Toimintamuotokriteeri. Jatkoavustusta ei myönnetä järjestöille, joiden toiminta keskittyy yhteiskunnalliseen vaikuttamis- tai neuvontatyöhön. Tämä koskee toimintatapaa riippumatta siitä, kenelle toiminta on suunnattu.

3. Kohderyhmäkriteeri. Avustusta ei myönnetä järjestöille, joiden toiminnalla ei ole selkeää yhteyttä terveyden edistämiseen tai toimintakyvyn rajoitteisiin, tai joiden toiminta kohdistuu pääasiassa yhteen tiettyyn ei-terveydellisperusteiseen tausta- tai identiteettiryhmään. Lisäksi keskus- ja kattojärjestöt jäävät pääsääntöisesti ilman avustusta, joskin poikkeuksia on mahdollista tehdä paikallistason kohtaavalle työlle.

Kohut ovat keskittyneet lähes yksinomaan kohtiin 2 ja 3 — erityisesti niiden yhteisvaikutukseen.

Hallituksen sisäinen kiista: ei vain Orpo vastaan Rydman

Mediassa kiista on usein typistetty pääministeri Petteri Orpon (kok.) ja Rydmanin väliseksi. Todellisuudessa rintama on laajempi: myös kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen (kok.) ja RKP:n puheenjohtaja, opetusministeri Anders Adlercreutz, ovat julkisesti arvostelleet sitä, ettei kriteereitä ole käsitelty yhdessä hallituksessa.

On kuitenkin syytä huomata, mistä Orpo ja koalitiokumppanit eivät ole — ainakaan julkisesti — sanoneet mitään: he eivät ole arvostelleet kriteerien sisältöä, vaan tapaa, jolla niistä on päätetty. Orpon kanta on muodollinen: poliittisesti merkittävät asiat tulee käsitellä hallituksessa yhdessä, vaikka ne kuuluisivatkin teknisesti yhden ministerin toimivaltaan. Rydman puolestaan ei ole perääntynyt, vaan toteaa kriteerien olevan voimassa ja saatettu järjestöille tiedoksi, ja kuvailee tilannetta normaaliksi poliittiseksi päätöksenteoksi — ei arvovaltakiistaksi.

Tämä menettelytapakiista ja sisältökiista kulkevat siis rinnakkain, mutta eivät ole sama asia. Se, että Orpo vaatii yhteistä käsittelyä, ei vielä kerro, mitä mieltä hän on kriteerien sisällöstä.

Kaksi eri kieltä: tehokkuus vastaan kohdentuminen

Tässä päästään kiistan ytimeen: Rydman ja kriitikot eivät käytä samaa kieltä, vaikka puhuvat samasta päätöksestä.

Rydman perustelee kriteerejä yleisillä, ryhmäneutraaleilla käsitteillä: rahoitus on rajallinen ja se pitää ”kohdistaa oikein ja oikeudenmukaisesti”, painopisteenä ”aito kohtaava työ”. Hän ei nimeä yhtäkään väestöryhmää tai järjestötyyppiä kriteerien kohteeksi. Itse kriteeritekstikin on muotoiltu yleispäteväksi: se puhuu ”tausta- tai identiteettiryhmästä” ilman tarkennusta.

SOSTE, MLL ja muut järjestöt puolestaan nimeävät kohderyhmät suoraan: maahanmuuttajat, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt. Tämä nimeäminen ei kuitenkaan ole lainaus hallituksen esityksestä, vaan järjestöjen oma tulkinta kriteerin todennäköisestä käytännön vaikutuksesta. SOSTEn pääsihteeri Vertti Kiukas käyttää tästä itsekin sanaa ”ilmeisesti” — mikä kertoo, että kyse on päättelystä, ei suorasta lainauksesta.

Onko päättely perusteltua? Mitä STEA:n omat tilastot kertovat

Tässä kohtaa kannattaa siirtyä mielipiteistä tilastoihin. STEA:lla on jo olemassa virallinen järjestöluokitus, johon uusia kriteerejä voi peilata suoraan. Yksi luokista on nimeltään ”vähemmistöryhmien järjestöt”, ja se kattaa juuri ne ryhmät, joita kritiikki nimeää: maahanmuuttajat, sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt sekä kansalliset vähemmistöt eli romanit ja saamelaiset.

STEA:n oman kuvauksen mukaan tämän järjestöluokan tyypillisimpiä toimintamuotoja ovat juuri neuvonta ja ohjaus sekä vertaisryhmätoiminta ja kohtaamispaikat. Tämä on tilastollisesti merkittävä........

© Uusi Suomi