Omaishoito on hyvinvointialueiden omaa 24/7 palvelutuotantoa edullisempaa. Sopimus ei silti velvoita toimeksiantajaa varmistamaan vaativaan hoivatyöhön riittävät perustiedot ja -taidot. Myös ennaltaehkäisypotentiaali jää alueilta hyödyntämättä.

Omaishoitajien asema on edelleenkin hyvin epäselvä ja yhtenäinen tahtotila sen vahvistamiseen vaihtelee hyvinvointialueelta toiselle. Osa alueista on jopa leikannut omaishoitoon kohdistettavista määrärahoista ja palkkioista. Omaishoitajien hätähuuto kuuluu lähinnä lehtien surullisissa otsikoissa tai mielipidekirjoitusten sydäntä särkevissä tarinoissa.

Sote-alan nopeasti nousseet henkilöstökustannukset (=n. 50% hyvinvointialueiden budjeteista) ja hoivan tarpeen voimakas kasvu kiristävät hyvinvointialueiden taloutta. Kireää taloutta ja pahenevaa työvoimapulaa taklataan lähinnä hoivakriteerejä kiristämällä, teknologiaa lisäämällä ja oman tuotannon palveluja koteihin myymällä. Näillä arvovalinnoilla omaishoitajia ei siis tulla jatkossakaan näkemään merkittävänä lisäresurssina ja kustannustehokkainpana hoivan muotona, joka säästäisi merkittävästi hyvinvointialueen kustannuksia myös jatkossa.

Yksi kotihoidon käynti (n. 15 min) maksaa hyvinvointialueille tällä hetkellä jo reilusti yli 100 €/käynti. Tämä käynti maksaa moninkertaisesti enemmän kuin sopimusomaishoitajalle laskennallisesti maksettava vrk-korvaus, joka on tällä hetkellä alimmillaan vain n.17 €/vrk. Tuolla rahalla omaishoitajan vastuu on silti 24/7. Kustannusero on niin suuri, että omaishoitajille olisi silti varaa maksaa korkeampia palkkioita samalla hoivan kokonaiskustannuksia säästäen.

Vain hyvin pieni jäävuoren huippu omaishoitajista saa toimeksiantosopimuksen hyvinvointialueensa kanssa, jonka osa pieni maksettava korvaus on. Loput joutuvat selviytymään paikallisten omaishoitajayhdistysten mahdollistaman tuen varassa. Yksi asia kuitenkin yhdistää kaikkia omaishoivan äärellä työtä tekeviä läheisiä. Tarvitsemme enemmän hoidollista osaamista. Tarvitsemme peruskoulutusta.

Kukin läheinen varmasti perehtyy parhaalla mahdollisella tavallaan hoidettavansa erilaisiin sairauksiin esim. tutkimustietoa hyödyntämällä. Hoivakäytänteet opitaan kuitenkin alan oppilaitoksissa, joihin irtautuminen ei omaishoitajille useinkaan ole edes mahdollista. Vaikka omaishoito on määräaikainen, joissain tapauksissa hyvin pitkäkin, työrupeama, hoivan osaamispääoma kehittyy lähinnä hitaasti työtä tekemällä.

Kustannustehokkaammankin hoivavasteen kannalta olisi myös yhteiskunnallisesti järkevää, että omaistaan hoitaville olisi tarjolla jo varhaisessa vaiheessa käytännön hoivakoulutusta, jolla varmistettaisiin, että omaisella on hoivan kannalta riittävät perustiedot ja taidot. Omaishoitajilla olisi laajemminkin hyödynnettynä myös valtava potentiaali toimia yhtenä merkittävänä ennaltaehkäisevänä toimijana kentällä. Omaishoitajat yksin jättämällä tämäkään säästökeino ei käytännössä voi toteutua.

© Uusi Suomi