Iran-otsikot ovat taas väärä talouskriisihälytys
Nykymaailmassa nurkan takaa ilmaantuu uusi potentiaalinen talouskriisi lähes kuukausittain. Siksi toistuvasti kerrotaan talouden elpymisen olevan aina askeleen verran epävarmempaa ja kaukaisempaa. Nyt uutisotsikot toitottavat, että Iran-isku saattaa torpata talouden toipumisen.
Talousuutisoinnin osalta ei voi kuin ihmetellä, miksi jatkuvasti korostetaan kriisien epätodennäköisimpiä skenaarioita.
Keskivertokansalainen tuskin tekee talouspäätöksiään skenaarioista synkimpien mukaan.
Iran-otsikoilla lietsotaan tuskaa kansalle, joka tuskailee tankilla lähes kahden euron litrahinnan kanssa. Todellisuudessa öljyn hinta oli keskiviikkona jo alempana kuin ennen Israelin ensimmäistä iskua Iraniin noin kaksi viikkoa sitten. Eli se siitä kriisistä.........
© Savon Sanomat
