Kauppa: Halpa-Hallin muutosneuvottelut päättyivät – ”Vaikutukset Satakunnan liikkeisiin kohtuullisen pieniä”

Kokemäki: Miksi bussiturman uhreja hoidettiin koulun pihalla eikä onnettomuuspaikalla?

MAINOS: Tilaa Satakunnan Kansa Länsi-Suomi 1 €/kk.

Onni ei tule etsien, vaan tekien – ei tuomita tai vahdita toisia tarpeettomasti

”Itseään kannattaa haastaa, eikä ottaa liian vakavasti”, Kati Nordman kirjoittaa kolumnissaan.

Kuva: Pinja Sarkkinen

Taskussani oli vähän rahaa. Laskin markat ja pennit. Ne riittäisivät siihen, että saisin minulle ja sisarelleni jälkiruuat. Oltiin juuri syöty elämämme ensimmäiset hampurilaiset. Äiti oli tilannut ne meille ja lähti sitten käymään asioilla. Joulu oli tulossa.

Myöhemmin tajusin, että äiti kävi nopeasti hakemassa meille joululahjat lähellä olevasta Muksumassista.

Siellä ViBurgerissa istuessamme tunsin vastuuta pikkusiskosta ja koko tilanteesta. Ääni täristen kävin ostamassa meille molemmille sellaisen jälkiruuan, jossa limsan joukossa oli jätskipallo. Koin kummallisen tunteen. Olin iso, voimakas ja osaava. Ikää oli tuolloin ehkä 9 vuotta.

Viisi vuotta myöhemmin seisoin Tukholmassa kadunkulmassa laulamassa. Olin leirillä Ruotsissa. Meillä oli Tukholma-päivä ja siellä hetki vapaa-aikaa. Minulla oli leiribudjetti käytetty ja rahat loppu. Koin tilaisuuteni tulleen.

Muutama leirikaverini katseli häpeillen touhujani kulman takaa. He taisivat vähän naureskellakin minulle. Lauloin koko 14-vuotiaan sydämeni kyllyydestä suomalaisia lauluja. Ajattelin, että kukaan ei tunne minua.

Pahinta, mitä nyt voisi sattua, olisi tienata muutama lantti. Kavereiden nauru tyrehtyi, kun kadulle asettamaani pillerihattuun alkoi ilmestyä kolikoita. Taisi siellä olla joku setelikin.

Aurinko porotti aivan liian kuumasti, kun nelikymppisenä istahdin Kokemäenjoessa olevan ravintolalaivan kannelle. Olin ollut lääkärissä ja minulla oli hetki aikaa, ennen kuin saisin Raumalta seuraa ja kyydin kotiin. Edessäni oli oluttuoppi ja yksi muistikirjoistani.

Tunsin itseni melkein anarkistiseksi, kun istuin siinä keskellä päivää kaljani kanssa. Porin jokiranta näytti kauniilta. Minulla oli luova, taiteellinen ja vapaa olo. Muistikirjaan kirjoitin jotain toissijaisia ideoita ja ajatuksia, siinä hetkessä tärkeintä oli........

© Satakunnan Kansa