Politiikka | Asiantuntijalta: Julkisen talouden sopeutus vaatii laajempaa vaikutusarviointia
Asiantuntijalta: Julkisen talouden sopeutus vaatii laajempaa vaikutusarviointia
Jukka Ihanus ja Bate Ismail kirjoittavat, että julkisen talouden sopeutuksessa pitäisi arvioida euromääräisten vaikutusten lisäksi vaikutuksia huoltovarmuuteen, kriisinkestävyyteen ja yhteiskunnalliseen eheyteen.
Kirjoittajien mukaan finanssipoliittisen kertoimen rinnalle tarvitaan resilienssikerroin arvioimaan, miten sopeutustoimet vaikuttavat yhteiskunnan kykyyn kestää kriisejä ja turvata välttämättömät toiminnot.
Artikkelissa nostetaan esimerkiksi ruokaketju, johon voivat vaikuttaa ruoan arvonlisäveron kiristys, maataloustukien leikkaukset ja pienituloisten kulutusmahdollisuuksia heikentävät toimet.
Elintarviketeollisuusliiton tilaaman kyselyn mukaan kolmasosa suomalaisista maksaisi kotimaisesta ruoasta enemmän, jos maataloustukia leikattaisiin, runsas 20 prosenttia ei maksaisi enempää ja kolmannes ei ota kantaa.
Suomessa vallitsee laaja yhteisymmärrys siitä, että julkista taloutta on vahvistettava merkittävästi tulevina vuosina. Keskustelua käydään erityisesti siitä, miten julkisen talouden sopeuttaminen vaikuttaa talouskasvuun. Suomen talouskasvu on ollut viime vuodet heikkoa, eikä sitä haluta heikentää tarpeettomasti.
Taloustieteessä tätä ilmiötä kuvataan finanssipolitiikan kertoimella. Se mittaa, kuinka paljon bruttokansantuote muuttuu julkisten menojen tai verotulojen muuttuessa lyhyellä aikavälillä. Yhden euron menoleikkaus tai veronkorotus voi johtaa talouden supistumiseen saman verran, vähemmän tai jopa enemmän........
