Satuinpa taannoin istumaan samassa kahvipöydässä kylän vanhimman maanviljelijän kanssa, silloin lähes yhdeksänkymppisen, nyt jo tuonelan tuvilla kahvittelevan. Kehuin hänen solmiotaan. Siinä oli tummansinisellä pohjalla kultaista viljaa, ohrantähkiä. Mies ilahtui ja sanoi tehneensä sen itse!

Tiesin kyllä, että tämä sankari oli kekseliäs, taiteellinen suorastaan. Edelleenkin tätä meidän Kodiksamin kylän raittia koristaa hänen aikanaan tuunaamansa vanha lämpökattila. Hän on maalannut sen päädyn vaaleanpunaiseksi, tehnyt pyöreästä luukusta kärsän ja juuriharjoista iloisena kohoavat kulmakarvat. Tämä sika tervehtii kulkijoita kyltillä ”Hymyillään, kun tavataan!”

”Mitä ennakkoluulottomuutta ja sivuilleen vilkuilematonta meininkiä! Haluan juuri tietynlaisen solmion – teen sen.”

Silti yllätti, kun herra kertoi kravattinsa tarinan. Hän halusi aikanaan tasavuosiensa kunniaksi juhlapukuunsa solmion, jossa näkyisi hänen elämäntehtävänsä: maahenki ja viljan viljely.

Hän oli jatkanut esivanhempiensa maatilaa ja saanut veljensä kanssa siemenviljatilan hyvälle mallille. Tunnettu heinälajike Nokan timotei on muuten heidän tilallaan kehitelty.

Pitäisi siis löytää asiaankuuluva juhlasolmio. Kauppojen krakavalikoimissa oli jalkapallokuviota, juustokuviota, joulukoristeita, Simpsoneita, Retu Kivistä, hevosia, valjaita, ruutua,........

© Maaseudun Tulevaisuus