Sinäkö se täällä huusit? Näin kysyi minulta hieman kummissaan toimituspäällikkömme Terhi Nevalainen. Ja minun oli tunnustettava, että minä se olin.

Mutta kun sattui niin, että minulla oli työpöydän vieressä tv päällä ja havahduin siihen, että ampumahiihtäjämme Olli Hiidensalo ampui nollat myös viimeisellä ampumapaikalla olympialaisissa.

Samalla tavalla huusin, kun Suomen miesjääkiekkomaajoukkue teki keskiviikkoiltana ainoaksi jääneen maalinsa Slovakiaa vastaan. Vaimoni on kertonut tietävänsä saunan lauteillakin, milloin Leijonat, Kärpät tai Kiekko-Pojat tekee maalin minun jäätyäni sohvalle katsomaan tv:stä peliä.

Näiden enemmänkin huudahdusten sijaan joskus minun on pakko huutaa lujaa ja pitkään. Tällaista suoraa huutoa huusin yhdessä isäni kanssa tv-ruudun ääressä jo vuonna 1976 Montrealin olympialaisten miesten 5 000 metrin koko viimeisen kierroksen ajan, kun Lasse Viren otti kisojen toisen kultamitalinsa.

Samalla tavoin annoin täysin palkein tulla Jukka Keskisalon Göteborgin 2006 EM-kultajuoksun koko viimeisen kierroksen ajan.

Voi näitä on kuulkaa paljon: suoraa huutoa jo ainakin vuoden 1974 jalkapallon MM-kisoista näihin päiviin saakka ja vielä vain jatkuen.

Huudan joskus puhelimessakin takaisin, jos minulle soittaa huutava haistattelija, mutta se on eri juttu. Kerronpa sen nyt vain tässä samalla varoituksena.

Nautin toki kulttuuristakin, mutta en menetä siitä itsekontrolliani.

Nautin toki kulttuuristakin, mutta en menetä siitä itsekontrolliani.

Suomalaisten arvokisamenestykselle huutaminen on minusta aivan välttämätöntä, isänmaallistakin.

Olympialaiset puolestaan ovat jotakin aivan erityistä ja jo aikanaan Suomen juokseminen niissä maailman kartalle elämää suurempaa.

Samalla tavoin erityisistä erityisintä on kestävyysurheilu ja niistä perinteisimpämme eli kestävyyslajit niin yleisurheilussa kuin maasto- ja ampumahiihdossa.

Kaikista uljain on 50 kilometrin hiihto perinteisellä tyylillä ja tietysti väliaikalähdöillä. Ei mitään letkahiihtoa vaan urheilija yksin metsässä taistellen muita ja itseään vastaan.

Olen nämä urheilulajit erityiseen asemaan korottaneen oman nuoruusaikani yhtenäiskulttuurin ajan kasvatti. Tämä on siksi syvällä minussa.

Olen myös estoinen ihminen. Sekin kumpuaa paitsi toki ihan itsestäni myös oman nuoruuteni YYA-Suomen yhtenäiskulttuurista, joka muovasi minut kaltaisekseen. "Tyst nu ja takit naulaan", sanoi ruotsin opettajani. "Hymy perseeseen", huusivat armeijassa.

Siksi vain urheilu saa minut vallan riehaantumaan sekä huutamaan ja jopa tuulettamaan. Nautin toki kulttuuristakin, mutta se ei saa minua menettämään itsekontrolliani.

Hyvänen aika sentään: olen käynyt ikisuosikkini The Eaglesin konserteissakin ja seissyt niissäkin suolapatsaana ja vaiti! Kahden vuoden takaisessa jäähyväiskiertueen konsertissa tosin jo vähän lauloinkin mukana, mutta se johtuu siitä, ettei enää tässä iässä ole enää ihan niin suurta väliä.

Jos tänä viikonloppuna Suvi Minkkinen tuo Pohjois-Karjalaan ensimmäisen henkilökohtaisen talviolympiamitalin sitten vuoden 2002 Salt Lake Cityn ja lieksalaislähtöisen Jaakko Talluksen, niin se yksi huuto, joka Lehmon suunnalta kuuluu, olen minä.

Ja etteköhän tekin, ja emmeköhän silloin huuda ihan jokainen.

Helpoin tapa lukea tuoreimmat uutiset.

Jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut

© Karjalainen