Murrosaikoina palataan arvoihin ja kulttuuriin

Kolumni|Pääkirjoitusten kirjoittaminen kriisien aikana on ollut suuri etuoikeus, mutta nyt on aika vaihtaa näkökulmaa, kirjoittaa Kulttuuri ja näkemys -toimitukseen siirtyvä Saska Saarikoski.

Kirjoittaja on pääkirjoitus- ja mielipidetoimituksen esihenkilö.

Tämä on viimeinen kolumnini pääkirjoitus- ja mielipide­toimituksen esihenkilönä. Pääsiäisen jälkeen siirryn rakentamaan ja vetämään Helsingin Sanomien uutta Kulttuuri ja näkemys -toimitusta, jossa pääsen katsomaan maailmaa vähän toisesta kulmasta.

Tulin valituksi esihenkilön tehtävään kesällä 2020, kun Matti Kalliokoski oli siirtynyt Suomen Kuvalehden päätoimittajaksi. Suomi oli keskellä koronapandemiaa, mikä näkyi lehden tekemisessä monella tavalla. Töitä tehtiin viruksen rytmissä välillä läsnä ja välillä etänä. Isoja asioita riitti pääkirjoitettavaksi. Vastakkaisissa vaakakupeissa korona-aikana olivat usein turvallisuus ja kansalaisvapaudet. Niitä pääkirjoituksissa joudutaan muutenkin paljon puntaroimaan.

Pahimman koronasokin helpotettua Venäjä aloitti hyökkäyssotansa Ukrainaan. Presidentti Sauli Niinistö nimitti tilannetta naamioiden putoamiseksi. Venäjän valheeseen oli uskottu, koska se oli ollut taloudellisesti kannattavaa.

Suomalaisten mielipiteet kääntyivät hämmästyttävän nopeasti Nato-jäsenyyden kannalle. Poliittiset päättäjät osoittivat kykenevänsä nopeisiin toimiin. Helsingin Sanomien ei tarvinnut tehdä äkkikäännöstä, sillä lehti oli asettunut Nato-jäsenyyden tueksi jo 2000-luvun alussa. Kysymys oli kuitenkin ajoituksesta: Nato-hakemus ei saisi törmätä suljettuun oveen. Ukrainan taistelu pelasti Suomen.

Nato-jäsenyys viimeisteli Suomen liittymisen länteen. Länsi ei kuitenkaan ollut enää entisensä. Se saatiin huomata, kun amerikkalaiset valitsivat Donald Trumpin toistamiseen presidentiksi syksyllä 2024.

Valinta oli minulle pettymys. Tutustuessani Trumpiin tyyliin Yhdysvalloissa vuosina 2014–2018 olin päätellyt, että Trump oli presidentiksi niin henkilökohtaisesti kuin ammatillisesti epäsopiva. Myöhemmin käsitys on vahvistunut.

Minkä varassa luottamus seisoo?

Yhdysvaltoihin monet ilmiöt tulevat etuajassa, joten siellä voi tietyssä mielessä nähdä tulevaisuuteen. Osaan ajoittaa hyvinkin tarkasti hetken, jolloin huolestuin toden teolla tulevasta: se tapahtui syyskuun alussa 2015.

Trump oli herjannut törkein sanoin sotasankari John McCainia. Pidin selvänä, että säädylliset amerikkalaiset kääntäisivät selkänsä moiselle moukkamaisuudelle. Seuraavassa kannatuskyselyssä Trumpin kannatus oli noussut. Ymmärsin, etten enää ymmärrä. Sillä tiellä olen: kadonnutta ymmärrystä etsimässä.

Pääkirjoitusten tekeminen tällaisena aikana on ollut suuri etuoikeus. Kuuden vuoden aikana yksikään pyytämäni päättäjä ei ole kieltäytynyt avaamasta taustoja omasta näkökulmastaan. Suomalaiset päättäjät ovat minun kokemukseni mukaan keskimäärin täysijärkisiä ja normaaleja. Se ei tarkoita, että heillä olisi asiat hallussa. Ei kenelläkään ole.

Luottamus päättäjiin ja asiantuntijoihin on Suomessa vahva. Jopa mediaan luotetaan. Se on hyvä. Yhteiskunnissa, joissa ihmiset eivät luota mihinkään, asioiden hoitaminen on vaikeaa. Yhä useammin olen kuitenkin huomannut ihmetteleväni, minkä varassa luottamus seisoo. Ehkä kilpikonnan selässä seisovien norsujen niin kuin intialainen maailma?

Kapea asiantuntijuus – esimerkiksi valtionvarainministeriön tai tutkimuslaitosten ennusteet – arvioi asioiden yleensä jatkuvan suunnilleen entisellään. Prosentti ylös tai kymmenys alas, mutta hallinnassa. Kunpa niin olisikin.

Yhdysvalloista palattuani pidin vuonna 2019 Suomen Kulttuurirahaston vuosijuhlassa puheen, jossa ennakoin pitkän rauhan ajan olevan lopuillaan ja Euroopan matkaavan kohti levottomia aikoja, ehkä suuria sotia. Ikävä kyllä se ennustus osui oikeaan.

Puhuin historian hämärästä, jossa suunnistaminen vaatii aikalaisjärkeä syvempää näkemystä. ”Voi olla, ettei pelkkä viileä asiantuntijuus riitä silloin, kun ajan suunta on kääntymässä ja pitää ymmärtää ihmisten intohimoja. Olavi Paavolaisen 1930-luvun kirjat ovat vieläkin kiinnostavaa luettavaa, joten kannattaisiko meidän taas hakea uusia näkökulmia esimerkiksi taiteilijoilta ja filosofeilta”, pohdiskelin puheessani.

Ja pohdiskelen yhä. Juuri niitä näkökulmia lähden uudessa tehtävässäni etsimään. Kirjoittamista jatkan.

Lue lisää kirjoittajalta

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

© Helsingin Sanomat