Kolumni|Osa omaisista ei enää halua järjestää kuolleelle läheiselleen minkäänlaista jäähyväistilaisuutta.

Eno kuoli 1980-luvun lopulla hädin tuskin viisi­kymppisenä. Hänen hautajaisistaan on painunut mieleen yksi vieras. Moni ei tuntenut häntä, mutta hän itki ehkä vuolaiten kaikista.

Vainaja oli eläessään hiukan vetäytyvä. Jos kotiovelle ilmaantui odottamaton vierailija, hän saattoi hiipiä vintille ja jättää vaimon huolehtimaan juttelusta ja kahvinkeitosta.

Liikutti kuulla, mitä tuntematon vieras kertoi lyhyissä muistosanoissaan: juro eno oli ollut hänelle tärkeä työtoveri, auttavainen ja myötätuntoinen tuki jokapäiväisen puurtamisen keskellä.

Nykyisin tämä hautajaisvieras ei luultavasti pääsisi paikalle.

Yleinen käytäntö on jo vuosikymmeniä ollut, että hautajaisiin osallistuvat perheenjäsenet ja heidän tarkasti valikoimansa vieraat. Kuolinilmoituksen lopussa ei esitetä kutsua vaan todetaan, että hautaus on suoritettu läheisten läsnäollessa.

Mutta tietävätkö perheet, ketkä kaikki ovat olleet vainajalle läheisiä ja keille hän on ollut rakas? Piittaavatko siitä?

Viime vuosina hautajaiset ovat kutistuneet entisestään, jopa olemattomiin.

Kallion seurakunnan........

© Helsingin Sanomat