Oma raha: Kiinteistönvälittäjien johtaja lataa nyt suorat sanat: näihin koteihin on nyt lähes mahdotonta saada lainaa

Sauna-arviot: Tampereen uusimman yleisen saunan laiturilta avautuvat mahtavat näköalat

Vastustin tunnelia, pilkkasin ratikkaa – nyt nielen sanani

Rantatunneli oli mielestäni kallis hukkaputki ja ratikka turha 1800-luvun kapistus. Nyt ajan ja matkustan niillä viikoittain – ja myönnän olleeni väärässä.

Onhan se mukavaa olla oikeassa. Vielä mukavampaa – tai ainakin opettavaisempaa – on huomata olleensa väärässä. Minulle näitä hetkiä on kertynyt hämmästyttävän monta.

Kun Rantatunnelista puhuttiin, pudistelin päätäni. Kallis ja turha hanke, ajattelin. Pidin sitä ylihintaisena hukkaputkena. Miten ruuhkat muka vähenisivät, jos autot vietäisiin maan alle?

Nyt ajan tunnelin läpi lähes päivittäin matkalla lapsen treeneihin. Siellä kulkee 36 000 autoa päivässä, ja yksi niistä on minun. Onneksi en ollut päättämässä hankkeesta – saan vain nauttia sujuvasta reitistä.

Enkä ollut väärässä vain tunnelista. Raitiovaunu kuulosti 1800-luvun menopeliltä, jolla oli kallis hintalappu. Harva edes asuu ratikkakiskojen varrella.

Nyt ratikalla kulkee arkisin 55 000–58 000 ihmistä – minäkin pari kertaa viikossa. Oma bussilinjani on kaupungin ruuhkaisin, joten ratikka-bussi-yhdistelmä on usein nopeampi vaihtoehto. Onhan ratikassakin tiivis tunnelma, mutta meno on tasaisempaa ja hapekkaampaa.

Vanhana euroviisufanina olin pitkään sitä mieltä, että UMK on pilannut Suomen viisukarsinnat lopullisesti. Varsinaisen voittajan lisäksi kilpailun piti tuottaa radiohittejä, mutta eipä niitä juuri putkahtanut.

Viisuedustajiksi valittiin toinen toistaan ankeampia esityksiä. Välillä Uuden musiikin kilpailusta jopa poistettiin kilpailu ja Yle valitsi röyhkeästi itse edustajan. Nyt otan sanani takaisin: 15 vuodessa Yle on luonut spektaakkelin, jonka rinnalla kalpenee jopa Ruotsin Melodifestivalen. Saamme olla kaikki ylpeitä hoilatessamme Liekinheitintä.

Karsastin kauan myös automaattivaihteisia autoja. Ajattelin, että automaattilaatikon hajoaminen olisi kalliimpaa ja todennäköisempää. Epäilin, että polttoaineen kulutus olisi automaatissa korkeampi. Kun markkinoilta ei enää löytynyt käytettyä manuaalista perhefarkkua, ostimme automaattiajokin. Nyt ihmettelen, miksi halusin niin pitkään ajella vaikeasti. ”Kepittämistä” ei ole ikävä.

Urheilulajeistakin voi kehittää vääriä mielipiteitä. Vanhana jalkapalloilijana uskoin pitkään, että koripallopelissä joka hyökkäys päättyy koriin. Järkeilin, että ottelun voittaa se, joka tekee ensimmäisen korin. Tyttären pelien myötä olen oppinut, miten väärässä olin. Hyökkäysaika tekee pelistä matematiikkaa ja optioiden valitsemista. Koripallo on älypeli, jossa tasapeliä ei tunneta.

Mielipiteet syntyvät usein ennen kokemusta. On helppoa vastustaa uutta, kun ei vielä tiedä, miltä se arjessa tuntuu. Tampere on opettanut minulle ainakin sen: varmuus on usein vain kokemuksen puutetta.

Väärässä oleminen ei ole noloa. Se on merkki siitä, että on liikkunut mielipiteissään – ja että maailma on mennyt eteenpäin. Pahinta ei ole olla väärässä. Pahinta on jäädä siihen.

Kirjoittaja on Aamulehden toimittaja.

Lue lisää kirjoittajalta

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tuoreimmat tähtijutut

© Aamulehti