Aamulehti seuraa: Tapparan ylivoima jauhoi tasoituksen Ilvestä vastaan – tilanne avauserässä 1–1

Arvio: Suurponnistus esittelee tamperelaisille kaukaisia makuja, mutta miksi tämä kaikki tuntuu jo ennestään tutulta?

Joskus etätyöpäivänä, aikaeron turvin, lounastauolla syön sämpylää ja katson suomalaista jääkiekkoa

Ulkosuomalaisena urheilu, ruoka ja käsityöt ovat niitä perinteitä, jotka tuovat turvaa ja pysyvyyttä, kirjoittaa Kati Aho kolumnissaan.

Istun kotona Brooklynissa keittiön pöydän ääressä ja katson ulos ikkunasta. Toinen lumimyrsky lyhyen ajan sisään on peittänyt puiden oksat niin, että voisin hyvin kuvitella olevani Suomessa. Aurinko lämmittää lunta, joka tiputtaa kirkkaita vesipisaroita ja tuo lupauksen keväästä. Keho ja alitajunta muistavat vuodenaikoihin liittyviä tapahtumia useiden vuosien takaa nuoruudesta.

Kevään tulo tamperelaiselle muistuttaa vielä tänäkin päivänä jääkiekon pudotuspeleistä. Paikallispelistä perheen kesken television ääressä iltapalaa syöden, saunanraikkaana. Nyt joskus etätyöpäivänä, aikaeron turvin, laitan lounastauolla television taustalle ja syön lounassämpylää samalla kun katson jääkiekkoa. Jokin näin arkinen tapahtuma voi monelle Suomessa asuvalle tuntua kovin tavanomaiselta, mutta ulkosuomalaisena urheilu, ruoka ja käsityöt ovat niitä perinteitä, jotka tuovat turvaa ja pysyvyyttä sekä kiinnittävät meidät aikaisempiin sukupolviin kaupungissa, joka ei ikinä pysähdy.

Kysyn yhä uudelleen äidiltäni hänen kaalipatansa reseptiä, ja vaikka en ole aktiivinen Facebookissa, pysyn siellä kaikkien upeiden perinneryhmien takia, joissa opetetaan esimerkiksi ryijyn tekemistä tai räsymaton kutomista. Yhdessä ryhmässä kokoontuvat Yhdysvalloissa asuvat suomalaiset naiset jakamaan tuntojaan ja vinkkejä niin urasta ja sijoittamisesta kuin siitä, mitkä ovat parhaita ruisjauhoja ja kuinka pullat saa kohoamaan kaasu-uunissa. Jouluna kaivan esiin Marttojen lanttulaatikon ja rosollin reseptin ja kutsumme kylään kaupungissa asuvia suomalaisia ystäviä. Jälkiruoaksi joku tuo aina konvehteja.

Kaksi poikaamme käyvät Brooklynissa koulua ja tarhaa ja oppivat paikallisia tapoja ja sanontoja. Kotona he syövät makaronilaatikkoa, nakkikeittoa, ruisleipää ja itse tehtyä karjalanpiirakkaa. Keittiössä kielet sekoittuvat toisiinsa, joskus samassa lauseessa. Veljeksistä vanhempi, kuusivuotias, protestoi välillä kaikkea tätä suomalaisuutta. Hän julistaa, että rakastaa hot dogeja, hampurilaisia sekä pizzaa ja on siten omien sanojensa mukaan amerikkalainen. Totta sekin.

Onhan hän syntynyt sairaalassa Central Parkin kupeessa. Sinne menimme taksilla Times Squaren valoshown läpi reilu kuusi vuotta sitten. Tuntui absurdilta katsoa taksin ikkunasta aamuyön juhlivia turisteja, massiivisia valomainoksia ja katusoittajia ja samalla valmistautua koko elämän mullistavaan tapahtumaan. Sairaalan kahdennessatoista kerroksessa, pienessä kapalossa uudelle elämälle, isoäiti Tampereella oli kutonut pilke silmäkulmassa lahjaksi kahdet eri villasukat. Toisissa oli oranssia ja sinistä, toisissa vihreää ja keltaista.

Kirjoittaja työskentelee luovien alojen johtajana New Yorkissa

Lue lisää kirjoittajalta

Lauantaivieras|Emme uskalla yrittää, koska mielemme saa epäilemään onnistumista

Lauantaivieras|Muutin Pirkanmaalle ja löysin jotain sellaista, mitä en edes osannut etsiä

Lauantaivieras|Eläkkeelle jäädessäni mielessä kävi, nytkö koen sen, mitä tarunhohtoiseksi omaksi ajaksi kutsutaan

Lauantaivieras|Tulevaisuus ei kaadu syliimme, kun rakennamme sen itse

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tuoreimmat tähtijutut

© Aamulehti