Vaaratiedote ei saa olla arvoitus tai arkijohtaminen pysähtyy
Viime viikon perjantain vastainen yö toi Suomeen jotain, mitä ei ole koettu sotien jälkeen. Uudenmaan väestölle annettiin vaaratiedote: droonien arvioitiin saattavan ajautua Suomen ilmatilaan, ja ihmisiä kehotettiin pysymään sisätiloissa. Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Heikki Autto kuvaili tilannetta tiedotustilaisuudessa suoraan: ”Tämä oli ensimmäinen kerta sotien jälkeen, kun väestöä joudutaan varoittamaan tällä tavalla.”
Viranomaiset tekivät tehtävänsä ja päätös tiedottaa oli perusteltu. Mutta yö paljasti myös aukon, joka on korjattava ennen kuin sama tilanne toistuu. Ja se toistuu, varapuheenjohtaja Mikko Savola totesi selvästi, ettei tämä välttämättä jää viimeiseksi kerraksi.
Se aamuvuoro, joka ei saapunut
Vuodeosaston aamuhoitajat eivät tulleet töihin. Viesti oli heille selkeä: viranomainen sanoo, että kotoa ei saa poistua. He tekivät oikein ja noudattivat annettua ohjetta. Mutta samalla osastolla herättiin tilanteeseen, jossa ei ollut riittävästi hoitajia.
Terveyskeskukset, sairaalat ja hoivayksiköt olivat hämmentyneitä. Harva tiesi, miten toimia. Vieläkin harvempi pystyi antamaan henkilöstölleen selkeää ohjausta. Kun esimies ei itsekään tiedä, mitä muuta hän voi sanoa kuin ”noudata viranomaisten ohjeita”? Ja kun viranomainen sanoo, että kotoa ei saa poistua, työnantajan on lähes mahdotonta velvoittaa ketään saapumaan töihin, vaikka kyseessä........
