– Kolumni Suomen ja Israelin erikoislaatuisesta suhteesta –

Suomen ja Israelin välinen suhde on yksi niistä poliittisista ilmiöistä, joista puhutaan hiljaa, supisten, kuiskutellen ja varoen – usein vasta pakon edessä. Silti se on juuri nyt ajankohtaisempi kuin koskaan. Kun kansainväliset mediat ja riippumattomat toimittajat raportoivat Israelin toimista Gazassa ja Länsirannalla – toimista, joita monet kansainväliset järjestöt ovat kutsuneet vakaviksi ihmisoikeusloukkauksiksi – Suomen hallitus jatkaa linjaansa, joka näyttää ulospäin lähes horjumattomalta tuelta.

Moni suomalainen kysyy: MIKSI?

Kun poliittinen selkäranka muuttuu seteliselkärangaksi

Kriitikot ovat kuvanneet hallituksen toimintaa tavalla, joka ei mairittele. Heidän mukaansa hallitus käyttäytyy kuin “pahaiset pojankoltiaiset”, jotka tietävät olevansa lain ja moraalin rajamailla, mutta jatkavat silti, koska ryhmäpaine on kova ja suunta on jo valittu.

Tätä ilmiötä on kutsuttu myös “seteliselkärangaksi” – metaforaksi, joka viittaa siihen, että periaatteet taipuvat, kun kansainväliset suhteet, puolustusyhteistyö ja geopoliittiset intressit astuvat näyttämölle.

Suomi on viime vuosina sitonut itsensä yhä tiiviimmin länsileiriin, ja Israel on osa tätä verkostoa. Mutta kriitikot huomauttavat, että tiivis yhteistyö ei vapauta vastuusta – päinvastoin se lisää sitä.

Raportit hirmuteoista ja Suomen vaaleanpunaiset sydänlasit

Kun YK:n asiantuntijat, kansainväliset avustusjärjestöt ja tutkivat journalistit raportoivat siviilien kärsimyksestä, kollektiivisesta rangaistuksesta ja humanitaarisen avun estämisestä, moni odottaisi Suomen kaltaiselta oikeusvaltiolta selkeää ja johdonmukaista reagointia.

Sen sijaan hallituksen viestintä on ollut varovaista, jopa siloiteltua. Kritiikin mukaan se muistuttaa tilannetta, jossa päättäjät katsovat maailmaa “vaaleanpunaisten Israel-sydänlasien” läpi – linssi, joka pehmentää todellisuutta ja tekee vaikeista kysymyksistä helpompia ohittaa. Linssi, joka saisi noidankin näyttämään kaunottarelta.

Suomalainen tabu – miksi tästä ei puhuta?

Suomessa on perinteisesti vältelty avoimen kriittistä keskustelua Israelista. Syitä on monia:

• historiallinen sympatia pienen valtion selviytymistaistelua kohtaan • länsimaiden yhtenäisyyden korostaminen • pelko siitä, että kritiikki tulkitaan väärin, esim. antisemitismiksi • poliittinen varovaisuus ja diplomaattinen laskelmointi

Mutta tabut eivät kestä loputtomiin. Kun kansainvälinen keskustelu kovenee, myös Suomessa kysytään yhä äänekkäämmin: Onko hiljaisuus enää vaihtoehto?

Lopuksi: Mitä silmät ei nää…

Juha Tapion laulun sanat osuvat tähän hetkeen kipeän tarkasti: ”Mitä silmät ei nää, sen sydän ymmärtää.”

Mutta politiikassa ei riitä, että sydän ymmärtää. Tarvitaan myös silmiä, jotka uskaltavat katsoa – ja suuta, joka uskaltaa sanoa.

Suomalainen tabu murtuu vasta silloin, kun keskustelu muuttuu avoimeksi, rehelliseksi ja vastuulliseksi. Ja ehkä juuri nyt, kun maailma palaa ympärillämme, on viimein aika katsoa suoraan kohti sitä, mitä olemme vältelleet. Ja sanoa suoraan Israelista: Pieleen meni.

© Uusi Suomi