Tekla Hultin (1864-1943) oli monessa asiassa edelläkävijä. Hän oli Suomen ensimmäinen naispuolinen filosofian tohtori ja ensimmäisiä naisia, jotka valittiin eduskuntaan. Ensimmäinen nainen hän oli myös toimittajana (Päivälehti) ja päätoimittajana sekä valtion virkanaisena.

Dosentti Reetta Hännisen kirjoittama elämäkerta antaa kuvan edistyksellisestä naisesta, josta vanhemmiten tuli jyrkkä Lapuan liikettä myötäillyt konservatiivi (Taistelujen nainen – Tekla Hultin ja kamppailu vapaudesta, Otava 2026).

Kirjan nimi Taistelujen nainen viittaa moneen asiaan. Tekla Hultin taisteli Suomen itsenäisyyden puolesta ja venäläisiä vastaan monella rintamalla, hänen kotonaan perustettiin naiskagaali, joka vastusti Suomen venäläistämistä ja ajoi laillisuuden palauttamista.

Teklan edistyksellisyyttä, mitä se kulloinkin tarkoittaakaan, Reetta Hänninen ei purematta nielaise. Edistyksellisyydessä oli monia sävyjä eri aikoina.

Hännisen mielestä Teklaa on käytetty kyseenalaisesti hyväksi monien niin sanottujen edistyksellisten asioiden ajamisessa nykypäivinä. Tekla Hultinin jälkimaine onkin kiinnostava juttu.

Teklaan liittyvä muistelu on painottunut hänen nuorsuomalaiseen aikaansa, mikä pitää yllä mielikuvaa radikaaleja uudistuksia ajaneesta naisesta. Tästä näkökulmasta Teklaa on mielellään muistellut esimerkiksi Helsingin Sanomat.

Hesarista tuttu toimittaja Anna-Stina Nykänen kuuluu aikanaan ”paasanneen” Aatos Erkolle, miten lehden sisällön tulisi olla feministisempää ja samalla vedonneen ”legendaarisen naistoimittajan” perintöön ja siihen, että Tekla olisi kuulunut Naisasialiitto Unionin perustajajäseniin.

Myös Naisasialiitto Unioni on käyttänyt Teklaa esikuvallisena hahmona ja esittänyt, miten tämä olisi 2020-luvulla varmasti kannattanut yleismaailmallisia demokraattisia arvoja ja monia muita Unionin ajamia asioita.

Historian henkilöiden käyttäminen esimerkkinä nykypäivän uudistuksille herättää kysymyksiä. Emme voi tietää, mitä menneisyyden ihminen ajattelisi meidän aikanamme.

Kun nuorsuomalainen puolue hajosi, Tekla Hultin liittyi kokoomukseen. Hänninen osoittaa, miten Teklan ajatusmaailma muuttui puolueen vaihtuessa ja iän karttuessa:

”Nuorsuomalaisesta pasifistista varttui vanhempi Tekla, jonka ryssävihaa tihkuvat kirjoitukset ja nuorten miesten veriuhrilla hekumointi ovat äkkiseltään vaikeasti sovitettavissa mielikuvaan edistyksellisestä edelläkävijästä.”

Historian naisista rakennetaan Hännisen mukaan usein mallitarinoita, jotka alkavat elää omaa elämäänsä. Naishahmoihin kohdistetaan toiveita siitä, miten asioiden haluttaisiin nykyisyydessä olevan.

”Tienraivaajina toimineet naiset on helppo nähdä joka tavoin edistyksellisinä ja samaistuttavina, ja samalla voi kuvitella heidän kannattaneen arvoja, joita itsekin kannattaa.”

Tekla Hultin sen enempää kuin muutkaan historian henkilöt eivät voi Hännisen mielestä olla väline tämän päivän kiistakysymysten ratkomiseksi tai sinänsä hyvää tarkoittavien pyrkimysten edistämiseksi.

Taistelujen nainen antaa Teklasta monipuolisen kuvan. Aikalaisetkin huomasivat, että hänessä oli vähintään kaksi puolta, kova ja pehmeä. Suomen Sosialidemokraatin pakinoitsija kiteytti näkemyksensä seuratessaan eduskunnan istuntoa:

”Kokoomuksen sotaisa wanhapiika Tekla Hultin oli waihtanut käsiteltäwänä olewat lakiesitykset virkkauspuikkoon, jota näppärästi käytteli eduskunnan istuntosalissa täysi-istunnon jatkuessa.”

Reetta Hänninen on kirjoittanut täysipainoisen elämäkerran. Eiköhän Taistelujen nainen löydy niiltä ehdokaslistoilta, joilta valitaan tämän vuoden parhaita historia-aiheisia tietokirjoja.

© Uusi Suomi