Itämeren turvallisuustilannetta ei enää pidä arvioida vain kysymällä onko alue rauhallinen vai kriisissä. Olennaisempaa on kysyä, kuinka pitkälle Venäjä on valmis menemään ilman, että se käynnistää avoimen sotilaallisen konfliktin Naton kanssa. Arvioni on, että juuri tätä rajaa tullaan nyt koettelemaan yhä useammin.

Itämerestä on tullut yksi Euroopan keskeisistä strategisen kilpailun alueista. Sotilaallinen toiminta, tiedustelu, elektroninen sodankäynti, kriittisen infrastruktuurin haavoittuvuudet, varjolaivasto, droonit, kybertoiminta ja tarkoituksellinen epäselvyys kietoutuvat yhä tiiviimmin toisiinsa. Itämeri ei ole sodassa, mutta se ei enää ole entisenlainen rauhan ajan toimintaympäristö.

Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyydet muuttivat Itämeren sotilasstrategista maantiedettä perustavanlaatuisesti. Venäjän suhteellinen asema heikkeni, mutta samalla sen kannustimet käyttää epäsymmetrisiä keinoja kasvoivat. Venäjän ei tarvitse hallita Itämerta saavuttaakseen tavoitteitaan. Sille voi riittää kyky vaikeuttaa muiden mahdollisuuksia käyttää sitä vapaasti.

Kriisitilanteessa Venäjä voisi pyrkiä hidastamaan meriliikennettä, sotilaallisia vahvistuksia ja huoltoa sekä kasvattamaan epävarmuutta tavalla, joka pakottaa Naton käyttämään merkittävästi voimavaroja meriyhteyksien suojaamiseen. Keinoina voivat olla esimerkiksi merimiinat, pitkän kantaman asejärjestelmät, elektroninen sodankäynti, droonit, sukellusveneet, kybertoiminta ja erilaiset harmaan alueen keinot.

Juuri harmaan alueen toiminta muodostaa lähivuosina yhden vaikeimmista turvallisuuspoliittisista kysymyksistä. Kaapelivaurio voi olla onnettomuus tai tarkoituksellinen teko. Satelliittipaikannuksen häiriö voi liittyä Venäjän omien kohteiden suojaamiseen tai tarkoitukselliseen häirintään. Kriittisen infrastruktuurin läheisyydessä havaittu drooni voi........

© Uusi Suomi