Silmät kiinni, älä katso Persianlahden suuntaan! – Jospa VM saisi vielä positiivisen yllätyksen
Yllätysten ministeriö
Jospa VM:n Mika Niemelä saisi vielä yllättyä positiivisesti, pakinoi Robert Sundman.
Miljardiluokan yllätyksistä on tullut kvartaaliperinne valtiovarainministeriössä.
Viime vuoden lopulla etsiskeltiin ”tuntematonta jarrua”, kun ministeriön ennusteet jatkuvasti povasivat toteutunutta vauhdikkaampaa talouskasvua.
Kuunvaihteessa budjettipäällikkö Mika Niemelä taas kertoi Kauppalehdelle haukkoneensa henkeä nähtyään tuoreen kehysehdotuksen verotuottoarviot.
Arviot verotuloista ovat pudonneet jopa runsaalla parilla miljardilla eurolla. Siksi julkisen talouden alijäämä on tulevina vuosina jälleen reippaasti suurempi kuin vielä vuosi sitten arvioitiin.
Ministeriössä toivottaneen hartaasti, että seuraavan kvartaalin yllätys olisi plus- eikä miinusmerkkinen. Sellaiseen yllätykseen voisi jopa uskoakin, kunhan vain sulkee silmänsä eikä vahingossakaan katso Persianlahden suuntaan.
Eduskuntapuolueiden finanssipoliittinen työryhmä pääsi helmikuun lopulla sopuun siitä, kuinka paljon Suomen julkinen talous saisi olla alijäämäinen tulevina vuosina.
Alijäämäkäppyrän kulmakerrointa ohjaavat EU:n finanssipoliittiset säännöt sekä viime vuonna hyväksytty kotimainen finanssipoliittinen laki.
Julkisuudessa sopimus on ristitty velkajarruksi, ja sisältö on tiivistetty yksinkertaiseen haarukkaan: ensi vaalikaudella pitäisi sopeuttaa 8–11 miljardia euroa.
Luku perustuu valtiovarainministeriön arvioihin. Lähihistorian perusteella se saattaa siis olla aivan jotain muutakin.
Demareiden Timo Harakka ja Nasima Razmyar kehottivat ministeriötä ”parantamaan toimintaansa” ja ”kehittämään vaikutusarvioitaan”.
Kokoomuslaiset hermostuivat heti ja epäilivät, että demarit haluavat vaihtaa ”valtavirtataloustieteen tutkimuskirjallisuuden” pikemminkin ”toiveuniin”.
Ministeriön yllättyminen kerta toisensa jälkeen herättää kysymyksen, olisiko lopputulos silloin kovinkaan toisenlainen.
Velkajarrusopua on erityisesti eduskunnan oikealta laidalta kiitelty vastuulliseksi. Nyt ei tarvitse väitellä siitä, kuinka paljon leikataan, vaan siitä, mistä leikataan!
Sopu itsessään muistuttaa lopulta verrattain paljon muitakin vuodenvaihteessa usein tehtäviä lupauksia. Itseä otetaan niskasta kiinni ja pitkällä aikavälillä pannaan asiat kuntoon, mutta keinoista sovitaan sitten myöhemmin.
Sopuun onkin helpompi uskoa vasta, kun tulokset ovat nähtävillä. 8–11 miljardin euron leikkauslistaa ei ole vielä kukaan esitellyt.
Oletko jo tilaaja? Kirjaudu sisään tästä.
Heikki Pursiainen luokitteli Ylen kolumnit oikeistolaisiin, vasemmistolaisiin ja neutraaleihin. media Nyt se epätieteellisesti todistettu: alle kymmenesosa Ylen kolumneista on oikeistolaisia 2 MIN
Nyt se epätieteellisesti todistettu: alle kymmenesosa Ylen kolumneista on oikeistolaisia
Nykyaikana yleisön pitää pakahtua tai vihata. Ajattelu ja analyysi käy huonommin kaupaksi. Kolumni Tuomas Kyrö: Nykyaikana jäähalli myydään täyteen kahden kirjailijan nyrkkeilyottelulla 3 MIN
Tuomas Kyrö: Nykyaikana jäähalli myydään täyteen kahden kirjailijan nyrkkeilyottelulla
Tutkittu tieto on sinänsä arvokasta, vaikka se koskisi suihkussa virtsaamista, Jukka Ukkola kirjoittaa pakinassaan. Ukkola Pakina: Suihkussa pissaaminen ei tee kenestäkään huonompaa ihmistä – tai parempaa 2 MIN
Pakina: Suihkussa pissaaminen ei tee kenestäkään huonompaa ihmistä – tai parempaa
1990-luvun pelätyin kolumnisti kirjoitti juttuja, jollaisia ei enää tehdä. Toimitukselta 1990-luvun pelätyin kolumnisti kirjoitti juttuja, jollaisia ei enää tehdä 2 MIN
1990-luvun pelätyin kolumnisti kirjoitti juttuja, jollaisia ei enää tehdä
if('undefined'!==typeof dfp){dfp.displayAdslot("dfp__native-card-1_2");}
if('undefined'!==typeof dfp){dfp.displayAdslot("dfp__native-card-1_3");}
if('undefined'!==typeof dfp){dfp.displayAdslot("dfp__native-card-1_4");}
