Mistä leikkasimme kerran

Seuraavan hallituksen pitäisi säästää yli 10 miljardia euroa. 1990-luvulla säästettiin vielä enemmän. Kuinka se tehtiin?

Aina kun Erkki Virtanen käy kaupassa, ihmiset tulevat hänen puheilleen. He tunnistavat Virtasen ja kysyvät, mitä tässä taloustilanteessa oikein pitäisi tehdä.

Virtanen ei halua ruveta neuvomaan. Hän on ollut yli kymmenen vuotta eläkkeellä ja asuu mökillä erämaajärven rannalla.

Hän seuraa kyllä tarkasti politiikkaa, lukee Helsingin Sanomat ja Suomen Kuvalehden ja katsoo toisinaan myös A-studion. Hän tietää hyvin, mikä on julkisen talouden tilanne.

Valtion velka on kasvanut liian suureksi. Siksi seuraavan hallituksen on säästettävä. Vähintään kahdeksasta yhteentoista miljardia euroa, niin eduskuntapuolueet sopivat vuoden 2026 helmikuussa.

Se on niin suuri summa, että päättäjät ovat alkaneet jo etukäteen epäillä, onnistutaanko tavoitteessa.

Miten onnistuttiin 1990-luvulla? Esko Ahon hallitus säästi silloin yli 40 miljardia markkaa. Nykyrahassa kahdeksasta yhteentoista miljardia euroa.

Nämä säästöt etsittiin valtiovarainministeriön budjettiosastolla. Siellä Erkki Virtanen oli töissä.

Virtanen muistaa vuoden 1989. Hän oli 39-vuotias, jo varsin kokenut virkamies. Hän oli työskennellyt valtiovarainministeriössä yli kymmenen vuotta, ollut kahden eri ministeriön vastuuvirkamiehenä ja ylennyt nyt apulaisbudjettipäälliköksi.

Työhuone oli Valtioneuvoston linnan kulmassa, ikkunasta näki Senaatintorin ja yliopiston. Viereisessä huoneessa istui budjettipäällikkö, kerrosta ylempänä valtiovarainministeri.

Siihen aikaan suomalaisilla meni vielä hyvin. Oli töitä ja valtiolla rahaa. Julkisen talouden ylijäämä oli suurempi kuin koskaan ja velka pieni.

Silti budjettiosaston virkamiehet olivat olleet jo jonkin aikaa huolissaan. He olivat tehneet laskelmia, eikä kansantalous ollut tasapainossa.

Suomalaiset kuluttivat liikaa, valtio kulutti liikaa. Varsinkin ulkomainen velka kasvoi, sillä yritykset saivat sitä helposti. Tähän liittyi vakava valuuttariski. Jos markka devalvoitaisiin, kaikki velalliset eivät selviäisi kuluista.

Virkamiehet pelkäsivät, että tätä menoa Suomi oli matkalla hurjaan lamaan. Vaihtotaseongelma ja inflaatio saattaisivat pysäyttää investoinnit parissa vuodessa. Valtio velkaantuisi, suuri joukko ihmisiä joutuisi työttömäksi.

Kaikki tämä kerrottiin keväällä 1989 muistiossa, jota Virtanen oli ollut kirjoittamassa kansantalousosaston Sixten Korkmanin ja tutkimuslaitosten asiantuntijoiden kanssa.

Kun paperi julkaistiin, sen tekijöitä pidettiin hulluina. Taloustieteilijöiden työryhmää arvosteltiin ihmisten syyllistämisestä. Pääministeri irtisanoutui selvityksestä, vaikka oli sen itse tilannut.

Helsingin Sanomat syytti raporttia pääkirjoituksessaan kauhukuvien maalaamisesta. Puheet joukkotyöttömyydestä menivät jo propagandan puolelle.

Yksikään poliittinen hallitus ei päästä maata sellaiseen syöksykierteeseen, lehti kirjoitti.

Kaksi vuotta myöhemmin Suomessa oli yhtäkkiä reilusti yli satatuhatta työtöntä.

Korot olivat nousseet, vienti lakannut vetämästä ja pankit ja yritykset joutuneet vaikeuksiin. Myös valtiontalous, jonka piti olla ylijäämäinen, olikin äkkiä yli 13 miljardia markkaa miinuksella.

Valtiovarainministeriön budjettiosasto oli seurannut politiikkaa kauhulla koko edellisen vuoden. Virkamiehet olivat yrittäneet löytää säästöjä ja piilottaa verovaroja poliitikoilta esimerkiksi uuteen valtion eläkerahastoon, mutta ei siinä mikään auttanut. Päättäjät tekivät vain kilpaa lisäyksiä valtion menoihin: huhtikuussa 1991 oli eduskuntavaalit.

Jo talven aikana virkamiehet olivat alkaneet kirjoittaa uutta raporttia, ministeriön ehdotusta kansantalouden tervehdyttämisohjelmaksi.

Huhtikuussa, kolme päivää vaalien jälkeen, he kertoivat raportistaan medialle.

Se oli ennenkuulumatonta. Koskaan ennen valtiovarainministeriön virkamiehet eivät olleet tehneet tällaista ohjelmaa, saati järjestäneet omaa tiedotustilaisuutta. Kun sitä ihmeteltiin, he vastasivat, että kyse oli ”uudesta poliittisesta kulttuurista”.

He esittelivät laskelmansa myös vaalivoittajille, ja kyllä Esko Aho ja Iiro Viinanen vakavoituivatkin nopeasti.

Hallitusohjelmaan tuli toinen sävy kuin vaalipuheiden perusteella olisi voinut kuvitella. Puhuttiin talouden ongelmallisista näkymistä ja velkaantumisen taittamisesta. Ensimmäisen talousarvion pääministeri Aho risti ”vastuunkantajien budjetiksi”.

Mutta valtion menot ja velka eivät lakanneet kasvamasta.

Valtiovarainministeri Viinanen oli kuunnellut virkamiehiään tarkasti. Hän oli lukenut budjetin läpi viidesti. Hän oli ymmärtänyt tilanteen.

Tammikuussa 1992 tajusin, että tästä tulee likainen vuosi, hän kirjoitti myöhemmin muistelmissaan.

Markan arvo, pankit, kulutus ja Neuvostoliittokin olivat romahtaneet. Suomi oli täynnä tyhjiä teollisuushalleja. Jo yli 300 000 ihmistä oli työttömänä. Viinasen sihteerin työpöydälle kertyi ministerille tarkoitettu törkypostia. Joku teki pommiuhkauk­sen hänen kotiinsa.

Muut sen sijaan eivät vieläkään ymmärtäneet, miten huonosti asiat olivat. Tai jos ymmärsivätkin, eivät Viinasen mielestä ainakaan tehneet tarpeeksi.

Hän oli kokoomuksen kansanedustaja ja diplomi-insinööri, syntyjään Kuopiosta. Hänestä oli tullut valtiovarainministeri, koska vain hän oli ”tarpeeksi lujaleukainen ja kovakorvainen siihen tehtävään”. Näin puoluetoveri Ilkka Suominen oli vaalien jälkeen hänelle sanonut.

Keskustapuolueessa Viinasta oli kutsuttu ”tappajaksi”.

Hän asetti virkamiestensä kanssa kaikille ministeriöille omat säästötavoitteet. Tarvittaessa ”pojat” olisivat etsineet niille vielä kohteetkin. Mutta käytännössä säästöjä oli vaikea löytää.

Keskustan ministerit, etenkin Mauri Pekkarinen, junailivat ministeriöilleen lisärahoitusta pääministerin kautta. Viinanen ei voinut hyväksyä ”jatkuvaa iltalypsyä ja siltarumpupolitiikkaa”, ja hänen ja Esko Ahon välit olivat kireät.

Omasta mielestään Viinanen joutui puuttumaan kaikkeen. Helmikuussa 1992 hän kirjelmöi liikenneministerille, koska paheksui Postin pääjohtajan, Pekka Vennamon uutta virka-autoa. Vennamo oli hankkinut 1,2 miljoonaa markkaa maksaneen erikoispitkän Audin, vaikka........

© Suomen Kuvalehti