menu_open Columnists
We use cookies to provide some features and experiences in QOSHE

More information  .  Close

Media välttelee todellisia tabuaiheita, mutta maahanmuutto ei ole yksi niistä

15 243
23.02.2026

Suomalaista mediaa syytetään usein vihervasemmistolaiseksi, kun se käsittelee maahanmuuttoa, kasvisruokaa tai sek­suaalivähemmistöjä. Logiikka on yksinkertainen: ellet ole vastaan, olet puolesta.

Oikeasti suomalainen media on konsensushenkinen. Media suhtautuu myönteisesti esimerkiksi hyvinvointivaltioon, Ukrainan tukemiseen tai asevelvollisuuteen, koska niin tekevät suomalaisetkin. Hyvinvointivaltiosta on jopa vaikea sanoa mitään kriittistä saamatta armottoman oikeistolaisen leimaa.

Esimerkki on keskustelu vanhustenhoidon laadusta hoivakodeissa. Kukaan ei kysynyt ääneen, olisiko sukulaisten pitänyt ottaa enemmän vastuuta hoivasta. Sellaista pidetään Suomessa syyllistävänä: hoito kuuluu ilman muuta yhteiskunnalle.

Entä kun väestö vanhenee ja talous sakkaa? Onko meillä varaa vältellä tabuaiheita? Hyvinvointivaltio on liian tärkeä aihe jätettäväksi vain oikeistohallitukselle.

Keskustelun ei pitäisi olla vaikeaa. HS:n kyselyssä 2022 yli 80 prosenttia arvioi, että terveiden aikuisten on kannettava enemmän vastuuta itsestään. Yli 60 prosenttia piti sitä jopa toivottavana.

Näin on, periaatteessa. Käytännössä suurilta joukoilta on vaikeaa leikata – siis sellaisilta työssäkäyviltä kuin minä. Sanotaan, että hyvätuloisillekin pitää maksaa lapsilisiä, jotta hyvinvointivaltio tuntuisi omalta, ja etujen leikkaaminen vähentäisi meidän intoamme tehdä työtä ja maksaa veroja.

Köyhempien ajattelu toimii ilmeisesti toiseen suuntaan, sillä heitä etujen leikkaaminen kuulemma kannustaa. Eikä eläkeläisiltä voi tietenkään ottaa, koska he äänestävät.

Hyvinvointivaltio on Suomessa enemmän kuin rahaa; se on identiteetti ja maabrändi. Ei poliittinen, vaan moraalinen kysymys. Meissä jokaisessa asuu pieni demari, riippumatta siitä, ketä äänestämme. Siksi leikkaukset tuntuvat uhkaavan sitä, keitä me olemme.

Sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo kertoi minulle kuitenkin, etteivät julkiset palvelut Suomessa ole ratkaisevasti heikommat kuin 1990-luvulla, ellei työllisyyspalveluita lasketa. Päivähoito-oikeus, vammaisten henkilökohtainen apu ja kotita­lousvähennys ovat tulleet päälle.

Mitä sitten on edessä? Heikot, sairaat ja vanhukset kuuluu hoitaa, mutta meidän muiden pitää pärjätä itse.

Suomi on harvoja paikkoja maailmassa, jossa tämän sanominen ääneen pelottaa.

Se kertoo enemmän meistä kuin mediasta. 

Oletko jo tilaaja? Kirjaudu sisään tästä.


© Suomen Kuvalehti