Muistatko kouluajoilta ne hetket, kun englannin tunnilla mentiin luokkaa läpi oppilas kerrallaan. Jokainen luki kirjasta pienen pätkän. Joskus se piti myös kääntää. Joko englannista suomeen tai toisinpäin.

Minä muistan.

Olin koulussa ihan supliikki ja suhteellisen rento kaveri, mutta noissa hetkissä kädet hikosivat, punastutti jo valmiiksi ja olin varma, että lähestyvä äänenmurroskin tekee temppunsa heti, kun suuni aukaisen.

Ongelma oli siinä, että tärkeintä ei tuntunut olevan mitä sanoo, vaan miten sen sanoo. Lausumista ja ääntämistä kuunneltiin korva tarkkana ja opettaja korjasi heti, jos joku meni vähän sinne päin. Tai jos, herra paratkoon, joku prepositio olikin väärin.

Kielen kauneus tuntui löytyvän yksityiskohdista. Kokonaisuudesta viis.

Vaan en minä opettajaa syytä. Jos niin oli........

© Savon Sanomat