Asiantuntijalta: Sosiaali- ja terveyspalvelut toimivat – kunhan asiakas on riittävän helppo ja vaivaton

Hyvinvointivaltion kriisistä puhutaan Suomessa lähes aina resurssien kautta. Rahat eivät riitä, henkilöstöä ei ole, väestö ikääntyy. Kieli on taloudellista ja teknistä, ja siksi se tuntuu neutraalilta.

Silti se ei selitä kaikkea. Jos kyse olisi vain rahasta, olisi sattumanvaraista, ketkä jäävät ilman palveluja. Näin ei ole.

Hyvinvointialueiden murros ei näytä ensisijaisesti epäonnistumiselta, vaan hiljaiselta priorisoinnilta. Hoitoa ei kielletä, palveluja ei virallisesti lakkauteta, oikeuksia ei poisteta. Sen sijaan niitä hajautetaan, keskitetään, digitoidaan ja hidastetaan niin, että lopulta ne lakkaavat olemasta todellisia niille, joiden elämä ei taivu järjestelmän ehtoihin.

Tämä näkyy erityisen selvästi alueilla, joissa etäisyydet ovat pitkiä ja palveluketjut ohuita. Kun terveyskeskus vaihtuu etävastaanotoksi, sosiaalipalvelu lomakkeeksi ja päätös puhelinjonoksi, järjestelmä toimii vain niille, joilla on kykyä ja osaamista pysyä mukana ja jotka jaksavat pysyä mukana. Muut eivät kohtaa kieltoa – he kohtaavat viiveen, epäselvyyden ja vastuun siirtymisen itselleen.

Hiljainen priorisointi kohdistuu toistuvasti samoihin ihmisiin: vammaisiin, monisairaisiin, mielenterveyspotilaisiin ja........

© Maaseudun Tulevaisuus