Käydessäni synnyinseudullani eteläpohjalaisessa pikkukunnassa mielen valtaa haikeus. Enpä ikinä olisi uskonut nuoruuteni vuosina opiskelijaksi lähtiessäni, miten nopeasti maailma muuttuu ja Suomi sellaisena kuin sen tunnen, katoaa.

Omassa lapsuudessani nelisenkymmentä vuotta sitten kylän raitti oli täynnä elämää. Ruokakauppojen tarjonta oli kattava, jokainen pääsi hankkimaan päivittäiset eineksensä omaan arvomaailmaansa istuvan ketjun liikkeestä kuuden ja puolen tuhannen asukkaan kunnassa.

Postin toimitilat tuntuivat jättimäiseltä virastolta, jonka tiskillä asiakkaita palveli rivi toimihenkilöitä. Postimerkkejä tarvittiin yhtenään, jotta tieto kulki. Omat lapseni eivät edes tiedä, mihin moista tarraa tarvitaan.

Pankkeja kunnassa oli niin monta, että niistä........

© Maaseudun Tulevaisuus