Pääkirjoitus: Naton sijaan Suomella olisi ollut toinenkin vaihtoehto – karmea sellainen
Venäjä piti Suomea Naton ”de facto -jäsenenä” jo vuosikausia ennen kuin liityimme puolustusliittoon, erikoistoimittaja Arja Paananen kirjoittaa.
Kuva: Dado Ruvic / REUTERS
Sosiaalisen median syövereistä kumpuaa yhä useammin väitteitä, joiden mukaan Suomen jäsenyys puolustusliitossa oli virhe.
Osa kommentoijista esittää, että kasvavat puolustusmenot ovat ”Naton syy”.
Heidän mukaansa suomalaiset huijattiin Natoon. Meillehän vakuutettiin, että olimme pitäneet huolta puolustuksestamme ja sen piti riittää Natolle.
Osa kommentoijista esittää puolestaan, että Suomen ei olisi pitänyt ärsyttää Venäjää.
Heidän mukaansa olisimme paremmassa turvassa Naton ulkopuolella. Venäjällä ei olisi silloin mitään syytä kiusata Suomea ja taloutemmekin olisi kunnossa.
Jotkut kommentoijista on tavallisia suomalaisia. Jotkut ovat valehenkilöitä, jotka yrittävät uutterasti levittää Nato-katumusta suomalaisten keskuuteen.
Entä jos Suomi olisi sittenkin valinnut toisin? Olisimme........
© Ilta-Sanomat
